Kymppi saatiin kuiville – ei suurta ympäristövaaraa

Perjantain vastaisena yönä uponneen matkustajalaiva M/S Kympin nostotoimet onnistuivat. Pelastuslaitoksen mukaan öljyvahingot Vesijärvessä jäävät vähäisiksi.

vesiliikenneonnettomuudet
Matkustajalaiva M/S Kymppi rannalla
Matkustajalaiva M/S Kympin nostettiin rannalle.Vihtori Koskinen / Yle

Torstain ja perjantain välisenä yönä uponnut matkustajalaiva saatiin nostettua rannalle vuorokausi uppoamisen jälkeen.

Matkustajalaiva M/S Kymppi nostettiin Vesijärvestä lauantain vastaisena yönä kello kahden aikaan.

Aamun valjettua Pelastuslaitos oli Teivaan satamassa suorittamassa öljyntorjuntaa. Aluksessa oli uppoamishetkellä noin 140 litraa kevyttä polttoöljyä.

– Öljyä on torjuttu läheisen Ruoriniemen edustalla ja uppoamispaikalla. Kevyttä polttoöljyä ei ole onneksi päässyt järveen paljon, Päijät-Hämeen Pelastuslaitoksen ruiskumestari Timo Kokko kertoo.

Öljy on puomitettu.
Öljyvahingot jäävät Pelastuslaitoksen mukaan vähäisiksi.Vihtori Koskinen / Yle

Öljyvahingot olisivat saattaneet olla pahemmat, jos pelastuslaitos ei olisi saanut puomitettua laivan ympäristöä pian uppoamisen jälkeen. Laivan uppoamispaikka oli lähellä Lahti Aquan vedenottoputkea. Myös vedenottoputki on puomitettu.

– Onni oli myös siinä, että alueella ei ollut vesilintuja. Niille öljy olisi ollut ikävämpi juttu, Kokko kuittaa.