Ilmaisku Idlibissä surmasi kymmeniä – oppositio syyttää Venäjää

Ainakin 25 ihmistä on kuollut ilmaiskussa Syyriassa. Iskut tehtiin Idlibin torin läheisyydessä.

Ulkomaat
Ilmaiskujen jälkiä Idlibissä lauantaina.
Ilmaiskujen jälkiä Idlibissä lauantaina.Reuters

Uutistoimisto Reutersin haastattelemien paikallisten mukaan ilmaiskussa kuolleita on ainakin 25 ja loukkaantuneita on kymmeniä. Idlibin torin reunalla tehdyn iskun uhrien joukossa oli myös naisia ja lapsia.

Idlibin avustustyöntekijöiden mukaan ruumiita kaivetaan edelleen esiin romahtaneiden rakennusten raunioista.

Luoteis-Syyriassa sijaitsevan Idlibin paikallisen opposition mukaan hävittäjät olivat venäläisiä. Väitettä ei ole vahvistettu riippumattomista lähteistä.

Paikallisten asukkaiden ja avustustyöntekijöiden mukaan pommit pudottaneet hävittäjät lensivät korkealla. Siitä voi heidän mukaansa päätellä, että ne olivat venäläisiä, sillä Syyrian ilmavoimat tulittavat matalammalta helikoptereista.

Ilmaisku tehtiin tovi sen jälkeen kun Yhdysvaltain ja Venäjän ulkoministerit saivat kätilöityä tulitauon Syyriaan ensi viikoksi.

Lähteet: Reuters, AP