WTC-iskuista 15 vuotta: Näin Ylen uutistoimitus reagoi traagisiin hetkiin – video

Iskuissa kuoli lähes kolme tuhatta ihmistä, ja niiden jälkeen alkoi näihin päiviin kestänyt terrorisminvastainen sota.

Ulkomaat
Savupatsas nousee taivaalle New Yorkissa, kun World Trade Centerin kaksoistornit romahtivat terrori-iskuissa 11. syyskuuta 2001.
Ylen toimittajat muistelevat, miltä tuntui kertoa uutisia World Trade Centerin iskuista.

Tänään on tullut kuluneeksi 15 vuotta koko maailmaa järkyttäneistä World Trade Center -pilvenpiirtäjiin kohdistuneista terrori-iskuista.

Al-Qaida-verkoston terroristit lensivät kahdella kaappaamallaan koneella päin New Yorkin WTC-keskuksen kaksoistorneja. Kolmas kaapattu kone lensi päin Yhdysvaltojen puolustusministeriötä, Pentagonia. Neljäs islamististen terroristien kaappaama kone putosi pellolle Pennsylvaniassa, kun miehistö ja matkustajat yrittivät ottaa lentokoneen haltuunsa.

Kaikkiaan iskuissa kuoli lähes kolme tuhatta ihmistä.

Yle oli vahvasti mukana tapahtumien uutisoinnissa. Esimerkiksi juuri eläkkeelle jäänyt ulkomaantoimittaja Reijo Lindroos raportoi paikan päältä New Yorkista.

– Nämä kaksi tuntia ovat olleet elämässäni dramaattisimmat hetket, jotka olen kokenut, sanoi silloinen Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Lindroos suorassa uutislähetyksessä hetki iskujen jälkeen.