Kärhämä Venetsiassa

Massaturismi on haitaksi Venetsialle, sanoo Unesco ja paikalliset ovat yhä kyllästyneempiä turistien törttöilyyn. Paita päälle ja skeittaus seis, he vaativat.

Yle maailmalla
Turisteja San Marcon aukiolla.
Turisteja San Marcon aukiolla Venetsian sydämessä.Petri Burtsov / Yle

VenetsiaKun Venetsiaan saapuu ensimmäistä kertaa, sitä ei huomaa.

Kaikkialla on häkellyttävän kaunista, jopa epätodellista. Vanhat veden äärellä komeilevat rakennukset ja niiden välissä virtaavat kapeat kanaalit saavat koko kaupungin näyttämään elokuvan lavasteilta.

Sen huomaa vasta, kun alkuihastus haihtuu, ehkä toisella tai kolmannella käynnillä: Täällä on vain turisteja. Ja heitä on paljon.

Vuodessa Venetsiassa käy turisteja lähes 30 miljoonaa. Paikallisia asukkaita on keskustan 12 neliökilometrin alueella vain hieman yli 50 000. Vielä viisikymmentä vuotta sitten heitä oli kolminkertainen määrä.

Sinänsä tässä ei ole mitään uutta. Venetsiassa on aina käynyt paljon turisteja, ja turismi on ollut kaupungille tärkeä elinkeino. Paikalliset ovat aina valittaneet turisteista, mutta samalla hyötyneet heistä taloudellisesti.

Viime aikoina ilmapiiri on kuitenkin muuttunut.

"Pitäkää paita päällä"

– He tulevat tänne ja käyttäytyvät miten sattuu, ilman kunnioitusta tätä kaupunkia ja sen arvokkuutta kohtaan, sanoo Marco Gasparinetti.

Hän johtaa Gruppo 25 Aprile –nimistä kansalaisaktivistien ryhmää, joka on käynyt tuumasta toimeen. Ryhmä on ryhtynyt kouluttamaan turisteja siihen, miten Venetsiassa tulee toimia.

Gasparinetti kertoo voivansa puhua tuntikausia siitä, miten huonosti jotkut turistit käyttäytyvät.

– Jokunen päivä sitten yksi idiootti hyppäsi tuolta Rialton sillalta kanaaliin, Gasparinetti sanoo ja osoittaa Venetsian kuuluisinta siltaa.

Gruppo 25 Aprile esittelee turisteille tekemiään käytösohjeita.
Gruppo 25 Aprilen aktivistit esittelevät turisteille laatimiaan käytösohjeita.Petri Burtsov / Yle

Paikallislehdet ja sosiaalinen media ovat kuluneena kesänä täyttyneet kuvista, joissa turistit uivat kanaaleissa, istuvat piknikillä historiallisilla aukioilla, tekevät tarpeitaan kaduille ja veteen tai vain yleisesti örveltävät humalassa.

Niinpä menoon kyllästyneet aktivistit ovat alkaneet jakaa turisteille lentolehtisiä. Niissä neuvotaan muun muassa pukeutumaan asiallisesti, välttämään skeittaamista keskustan alueella ja pidättäytymään romanttisten viestien kirjoittamisesta rakennusten seinille.

Gruppo 25 Aprile on vain yksi lukuisista ruohonjuuritason järjestöistä, joita kaupunkiin on viime aikoina perustettu. Toiset järjestöt muun muassa vaativat suuria matkustajalaivoja pysymään poissa Venetsian rannoilta.

Toiset menevät vielä pidemmälle. Tänä kesänä eri puolille Venetsiaa alkoi ilmestyä julisteita, joissa vaadittiin turisteja painumaan kotiinsa.

Venetsialaisessa kanaalissa on ruuhkaa.
Venetsialaisessa kanaalissa on ruuhkaa.Petri Burtsov / Yle

Paikallista elämää saa hakea

Loppukesästä tunnelma Venetsiassa muistuttaa monella tapaa Disneylandia.

On kuumin turistisesonki. Kaikkiin nähtävyyksiin on pitkät jonot. Kaduilla suuret turistilaumat liikkuvat oppaidensa johdolla kuin lapset luokkaretkellä.

Ahtaissa kanaaleissa törmäilevät toisiinsa gondolit, joiden kyydissä olevat turistit keskittyvät kuvaamaan matkaansa kännyköillään. Vielä ahtaampaa on kanaaleissa liikennöivissä vesibusseissa.

Yksi Venetsian lukuisista turismikrääsää myyvistä liikkeistä
Venetsiassa matkamuistoja on tarjolla joka kulmassa.Petri Burtsov / Yle

Perinteiset käsityöläispuodit ovat harvassa, mutta jokaisessa kadunkulmassa on turistirihkamaa ja halpatuotantona tehtyjä, koristeellisia venetsialaisnaamioita myyviä yrittäjiä. Lämpötila lähentelee 35 astetta ja ilma tuntuu tunkkaiselta, vaikka kaupungissa ei autoja olekaan.

Merkkejä paikallisesta kaupunkilaiselämästä ei löydy helposti, eikä italiaakaan kuule puhuttavan oikein missään. Paikallisella kalatorilla kuitenkin onnistaa.

– Meitä paikallisia ei ole enää jäljellä monia. Turistit ovat meille tärkeä elinkeino, koska he tuovat kaupunkiin rahaa, mutta heidän käytöstään pitää säädellä, sanoo kalakauppias Dario paksulla Venetsian murteella.

Hänen työpaikkansa, Rialton perinteinen tori on ollut purku-uhan alla, koska läheistä satama-aluetta halutaan laajentaa kasvaneiden turistivirtojen takia.

Kalaostoksilla oleva Giorgio Turchetto ei osaa sanoa, pitäisikö turistien määrää jollakin tavalla rajoittaa. Hänen mielestään sen päättäminen on poliitikkojen tehtävä.

– Huonosti käyttäytyviä turisteja on kaikkialla, varmasti myös teillä Suomessa, Turchetto huomauttaa.

Hän myöntää, että paikallisten on välillä vaikeaa liikkua kaupungilla. Turistisesongin ulkopuolella ongelmaa ei hänen mukaansa ole.

Kalakauppias Dario.
Kalakauppias Dario on sitä mieltä, että turistien käytöstä pitäisi säädellä.Petri Burtsov / Yle

Unesco: Venetsian aitous vaarassa

Poliitikoilta päätöksiä vaatii myös YK:n kulttuurijärjestö Unesco. Se on uhannut Italiaa Venetsian siirtämisellä vaarantuneiden maailmanperintökohteiden listalle, jolla ovat muun muassa Syyrian ja Irakin konfliktien jalkoihin jääneet kohteet.

Venetsian keskusta ja sitä ympäröivä laguuni ovat olleet maailmanperintöluettelossa vuodesta 1987.

Unescon mukaan massaturismin haitat näkyvät Venetsiassa monella tapaa. Jätteet ja runsas laivaliikenne ovat haitaksi laguunin ekosysteemille, ja turismi uhkaa kaupungin osin jopa yli tuhat vuotta vanhaa rakennuskantaa.

Venetsian kaunis Canal Grande.
Venetsialainen kauppias Marco Polo lähti aikoinaan silkkitietä pitkin Kiinaan. Kuva Venetsian pääväylästä Canal Grandesta.Petri Burtsov / Yle

Unescon mukaan turismi tuhoaa myös kaupungin alkuperäisen luonteen, sillä se on haitaksi perinteisille elinkeinoille ja saa paikalliset muuttamaan muualle.

– Katso ympärillesi. Kaikki liikkeet myyvät vain muutaman euron roskaa. Turistit tulevat suurilla risteilyaluksillaan kaupunkiin pariksi tunniksi ja ostavat feikkikamaa, turisteille käytösoppaan tehnyt Marco Gasparinetti puhkuu.

Hän kuitenkin muistuttaa, ettei hänen aktivistiryhmänsä Gruppo 25 Aprile vastusta kaikkea matkailua. Se uskoo vastuulliseen turismiin – sellaiseen, joka kunnioittaa paikallista elämäntyyliä ja Venetsian historiallista arvokkuutta.

Gasparinetti myös sanoo, että huonosti käyttäytyvien turistien joukossa on yhtä lailla italialaisia kuin ulkomaalaisiakin.

"Jos maksut nousevat, menemme muualle"

Entä sitten itse turistit, mitä he tästä kaikesta ajattelevat?

Australialaiset Peter ja Giusella ovat Venetsiassa jo toista kertaa. Heiltä löytyy ymmärrystä kaupungin ahdinkoa kohtaan.

– Turistit ovat täällä vieraina, ja heidän tulee kunnioittaa paikallisia ja muita matkailijoita, Giusella sanoo.

Hänen miehensä Peter on samaa mieltä vaikka lisääkin, että myös venetsialaisten tulisi käyttäytyä turisteja kohtaan kohteliaasti. Palvelukulttuuri on kuulemma kaukana siitä, mitä se on Australiassa.

Turistimassoja Venetsian keskustassa.
Turistimassat ruuhkauttavat kesällä Venetsian kadut ja kujat.Petri Burtsov / Yle

Amerikkalainen nuoripari Steve ja Shawna ovat Venetsiassa ensi kertaa. Heille koko turismikohu tulee täytenä yllätyksenä.

– En kyllä ollut tullut ajatelleeksikaan, että Venetsiassa olisi liikaa turisteja, tai että turismilla olisi haittavaikutuksia, Shawna sanoo.

Steve ehdottaa, että viranomaiset voisivat tiedottaa asiasta turisteille. Shawna lisää, että tämä hoituisi kätevästi esimerkiksi matkanjärjestäjien kautta.

Venetsialaiset paikallispoliitikot ovat esittäneet, että turistien määrää voisi rajoittaa pääsymaksulla. Tai nostamalla turistiveroa, joka nyt on kaksi ja puoli euroa jokaiselta kaupungissa vietetyltä yöltä.

Ainakaan Shawnaa maksut eivät pitäisi poissa. Hän pohtii, että maksuja voisi nostaa turistisesongin aikana ja laskea vastaavasti aikana, jolloin turisteja on vähemmän.

Peteriä taas koko ajatus pääsymaksusta kismittää.

– Jos meille tehtäisiin niin, emme tulisi tänne lainkaan. Koko homma tuntuisi rahastamiselta, Peter sanoo.

– He voivat sulkea ovensa ja palata omaan elämäntyyliinsä, mutta me turistit menemme silloin muualle.

Venetsialaisia gondoliveneitä.
Perinteiset venetsialaiset gondolit odottavat uusia matkalaisia.Petri Burtsov / Yle