Nuori mies puukotti ja ryösti lähikaupasta 210 euroa – loppulasku oikeudesta 20 000 euroa

Joensuulaisen lähikaupan törkeä ryöstö on esimerkki siitä, että pienen summan varastaja aiheuttaa henkisten ja fyysisten kärsimysten lisäksi hämmästyttävän suuret taloudelliset korvaukset.

Kotimaa
Käräjäoikeuden tuomiossa määrättyjä korvauksia.
Puukotuksen uhrille määrätyt korvaukset nousevat oikeudenkäyntikuluineen yli 11 000 euron. Yle

18-vuotiaan miehen muutaman kuukauden kestänyt rötösten sarja päättyi vakavaan ja tuskaiseen kaupparyöstöön Joensuussa huhtikuussa 2016.

Nuori mies ryösti Joensuun Rantakylässä sijaitsevasta lähikaupasta 210 euroa. Hän iski kassamyyjänä työskennellyttä miestä puukolla rajusti ensin vasempaan käteen ja sen jälkeen oikeaan kylkeen. Myyjä sai kylkeensä, hengenvaaralliselle alueelle, seitsemän senttiä syvän haavan ja keskisormen jänne katkesi.

Ryöstöä ennen nuorukainen oli syyllistynyt muun muassa pahoinpitelyyn, rattijuopumukseen, kortitta ajoon ja näpistykseen.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi miehen elokuussa tekemistään rikoksista yhteensä kolmen vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeusrangaistukseen. Vapaus vietiin, ja lisäksi lankesivat isot taloudelliset seuraamukset.

Korvauksia ja kuluja

Käräjäoikeuden törkeästä ryöstöstä miehelle langettaman tuomion hintalappu tulee kalliiksi, kun laskee yhteen kaikki kustannukset ja korvaukset.

Syyllisen avustajan palkkio oli 4 527 euroa, joka maksetaan suoraan valtion pussista.

Puukotuksen uhrille määrättyjen korvausten yhteismäärä on 11 372 euroa. Summa sisältää muun muassa 2 000 euroa henkisistä kärsimyksistä, 4 000 euroa kivusta ja särystä, 1 100 euroa pysyvästä kosmeettisesta haitasta ja 3 622 euroa oikeudenkäyntikuluja.

Oikeuden päätöksen mukaan ryöstöstä aiheutui kauppayhtiölle 4 200 euron kulut, jotka koostuvat esimerkiksi ylimääräisistä henkilöstökustannuksista ja jälkivartiointikuluista.

Kaupalle tuli ylimääräisiä työtunteja, koska väkivaltaisen ryöstön aiheuttamaa turvattomuuden tunnetta piti käydä läpi henkilöstön kanssa. Vartiointia myymälässä piti myös lisätä.

Kaupparyöstöstä ja sen seurauksista kertyi kuluja ja korvauksia yhteensä noin 20 000 euroa.

Lisäksi nuori mies tuomittiin maksamaan ryöstöä aiemmin tekemästään pahoinpitelystä, rattijuopumuksesta, kortitta ajosta ja näpistyksestä erilaisia korvauksia ja kuluja yhteensä yli 3 700 euroa.

Lopulta Valtiokonttori

Sillloin kun nuori mies istuu vankilassa, kuka maksaa hänelle langetetut korvaukset?

Asianomistajille määrätyt korvaukset eivät tule pankkitilille automaattisesti. Toisin sanoen esimerkiksi valtio ei maksa kaikkia oikeuden määräämiä korvauksia ja kuluja asianomistajille täysmääräisinä sellaisessa tapauksessa, jossa korvausvelvollinen on varaton.

Jos uhrilla on ollut oikeusturvavakuutus, vakuutusyhtiö korvaa hänen oikeudenkäyntikulunsa kohtuullisen taksan mukaan.

Vakuutusyhtiön, Kelan sekä työttömyys- ja sairauskassan jälkeen viimeinen perälauta on Valtiokonttori. Se maksaa erillisestä hakemuksesta henkilövahingon kärsineelle korvauksia muun muassa kivusta ja särystä, kosmeettisesta haitasta ja ansionmenetyksestä. Valtiokonttori korvaa myös kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Jos käräjäoikeuden tuomitulle määräämät korvaukset siirtyvät ulosottoon, ne vanhenevat vasta 20 vuodessa. Edellytys on, että korvaussaatava perustuu rikokseen, josta velallinen on tuomittu vankeuteen tai yhdyskuntapalveluun.