Suomalaistaustainen hakkeri Ylelle: Pelkään luovutusta Yhdysvaltoihin

Yhdysvallat syyttää brittiläis-suomalaista hakkeria tietomurroista armeijan ja keskuspankin servereille. Oikeus päättää Britanniassa perjantaina luovutetaanko Lauri Love Yhdysvaltoihin.

Ulkomaat
Lauri Love
Lauri LovePasi Myöhänen / Yle

Lauri Love pyytää anteeksi ulkonäköään. "Hassu hattu" on oma valinta, mutta kasvoista näkee vuosia kestäneen piinan.

– Minulla on stressin aiheuttama ihottuma. Raavin kasvojani ja nukun huonosti.

Huoli on ymmärrettävä. Jos oikeus päättää perjantaina luovuttaa Lauri Loven Britanniasta Yhdysvaltoihin, uhkaa häntä vuosikymmenien vankeus.

Love ei luota amerikkalaiseen järjestelmään

Love ei luota yhdysvaltalaiseen järjestelmään. Hänen mielestään maan erittäin ankarat maksimirangaistukset saavat syyttömätkin myöntämään syyllisyytensä.

Lauri Love Westminsterin käräjäoikeuden edessä heinäkuussa 2016.
Lauri Love Westminsterin käräjäoikeuden edessä heinäkuussa 2016.Mark Thomas / AOP

– Minun tapauksessani saatettaisiin vaatia myöntymistä esimerkiksi 14 vuoden rangaistukseen oikeudenkäynnin välttämiseksi.

Love arvioi, että Britanniassa väitetyistä rikoksista saisi alle kahden vuoden rangaistuksen. Hän ei usko, että niistä tuomittaisiin vankeuteen Suomessa.

Luovutusta vaadittiin vuosi sitten

Yhdysvallat teki vaatimuksen Lauri Loven luovuttamisesta vuosi sitten. Hänet pidätettiin ensimmäisen kerran vuonna 2013.

Britanniassa syytteet 31-vuotiasta vastaan eivät kuitenkaan ole edenneet, eikä aktivistiksi itsensä määrittelevä Love ole nähnyt uusia todisteita.

Puolustus vetoaa mielenterveyden ongelmiin

Puolustus katsoo, että tuomarin pitäisi evätä luovutusvaatimus Loven Aspergerin syndrooman ja depressiivisyyden vuoksi.

Lauri Love itse pelkää, että hän saattaisi vahingoittaa itseään Yhdysvalloissa, sillä maan vankilajärjestelmä ei ota mielenterveysongelmia huomioon.

Yhdysvaltoja edustavan syyttäjän mielestä mielenterveysongelmia käytetään kilpenä luovusvaatimuksia vastaan. Loven ääni särkyy, kun hän arvioi väitettä.

– Ihmiset eivät halua puhua mielenterveysongelmistaan leimautumisen vuoksi. Kun minua syytetään oikeudessa valehtelemisesta, voi tämä saada muitakin apua tarvitsevia vaikenemaan.

Ennakkotapaus herättää toivoa

Lauri Love Lontoossa 25. heinäkuuta.
Lauri Love.Mark Thomas / AOP

Lauri Lovella on toivoa herättävä ennakkotapaus.

Vuonna 2012 tuolloinen sisäministeri, nykyinen pääministeri Theresa May esti hakkeri Gary McKinnonin luovutuksen Yhdysvaltoihin aspergerin syndroomaan vedoten.

Tapauksen jälkeen tehdyn lakimuutoksen nojalla vastaavat luovutuspäätökset on siirretty poliitikoilta tuomareille.

Love toivoo apua Suomesta

Lauri Love ja aktivisteja tukeva Courage -kansalaisoikeusjärjestö ovat varovaisen toiveikkaita perjantain luovutuspäätöksen alla.

Kesäkuun oikeuskäsittelyssä puolustus marssitti paikalle 12 asiantuntijaa. Yhdysvallat tyytyi vain toistamaan luovutusvaatimuksensa.

Britannian ja Yhdysvaltain välistä luovutuskäytöntöä on kuitenkin pitkään kritisoitu yksipuoliseksi ja Britannian kannalta epäedulliseksi.

Yhdysvallat voi valittaa päätöksestä

Yhdysvallat voi myös valittaa päätöksestä, vaikka perjantain päätös olisi Lovelle suotuisa.

Tässä tapauksessa sujuvaa suomea puhuva, siviilipalveluksen Suomessa suorittanut kaksoiskansalainen toivoisi apua myös äitinsä kotimaalta.

– Toivoisin Suomen hallituksen reagoivan millä tahansa mahdollisella tavalla. Suomi voisi esimerkiksi ilmoittaa, että maa ei halua kansalaistaan luovutettavan ja tapaukseni voitaisiin käsitellä Suomessa paremmalla tavalla.