Oppositio haastaa Putinin tukipuolueen Karjalassa – vastakkain vanhan liiton mies ja nuori nainen

Vahva oppositiopuolue pudotettiin paikallisvaaleista Petroskoissa, mutta se jatkaa taistelua aluevaaleissa. Yle tapasi Karjalan tasavallan politiikan voimahahmot.

Yle maailmalla: Moskova
Grafiikka
Karjalan tasavallan päämies Aleksandr Hudilainen ja Jabloko-puoluetta Karjalassa johtava Galina Širšina.Yle Uutisgrafiikka

PetroskoiAivan Suomen itärajan takana Karjalan tasavallassa käy kova kuhina ennen sunnuntain vaaleja.

Karjala nimittäin poikkeaa useimmista Venäjän alueista siten, että siellä valtapuolue Yhtenäinen Venäjä ei ole ainoa vahva puolue. Karjalassa oppositiolla ja erityisesti talousliberaalilla Jabloko-puolueella on vahva tuki.

Vaaleja Karjalassa järjestetään kolmet samana päivänä. On paikallisvaalit, vaalit Karjalan tasavallan lakia säätävään elimeen eli lainsäädäntökokoukseen sekä Venäjän parlamentin vaalit.

Vastakkain ovat Karjalan vahvimmat poliitikot eli tasavallan päämies Aleksandr Hudilainen ja Petroskoin entinen pormestari Galina Širšina.

Valtapuoluetta edustava Hudilainen on ollut poliittisissa johtotehtävissä jo Neuvostoliiton aikana. Hän on kasvanut sisään järjestelmään ja uskoo ylhäältä johtamiseen.

Oppositiopuolue Jablokon Širšina taas on avoimen politiikan edustaja, joka haluaa tukeutua äänestäjiin, asiantuntijoihin ja kansalaisjärjestöihin.

Yle tapasi molemmat Petroskoissa vaalien alla.

Yhtenäinen Venäjä mainostaa Petroskoin bussipysäkeillä.
Yhtenäinen Venäjä mainostaa Petroskoin bussipysäkeillä.Kerstin Kronvall / Yle

Valtapuolueen Hudilainen: Oppositio on haitaksi

Venäjän parlamenttivaaleissa voi jo etukäteen olla varma, että paikat menevät Yhtenäiselle Venäjälle. Paikallisvaaleissa taas Jabloko-puolue olisi voinut saada hyvinkin paljon ääniä etenkin Karjalan pääkaupungissa Petroskoissa.

Puolueelta kuitenkin kiellettiin oikeuden päätöksellä osallistuminen Petroskoin vaaleihin.

Oikeuteen kanteli pienpuolue Rodina, joka kuuluu valtapuolue Yhtenäisen Venäjän tukijoihin. Rodinan mukaan Jablokon ehdokaslistassa oli puutteita, ja tuomioistuin asettui sen kannalle.

Poliittiset taistelut ovat usein johtaneet siihen, ettemme ole voineet päättää hyvistä asioista.

Aleksandr Hudilainen

Jablokoa Karjalassa johtava Galina Širšina puolestaan menetti viime vuonna Petroskoin pormestarin viran. Potkujen syyksi sanottiin, ettei sosiaalitoimen ja katurakentamisen suunnitelmia ollut toteutettu. Taustalla olivat kuitenkin erimielisyydet tasavallan päämiehen Hudilaisen kanssa.

Ylen haastattelussa Hudilainen sanoo, että oppositio ja monipuoluejärjestelmä ovat haitaksi. Hänen mukaansa puolueet haluavat profiloitua vastustamalla hyviäkin hankkeita.

– Poliittiset taistelut ja tavoitteet ovat usein johtaneet siihen, ettemme ole voineet päättää hyvistä asioista, Hudilainen sanoo.

Aleksandr Hudilainen on Karjalan tasavallan päämies.
Aleksandr Hudilainen oli Karjalan tasavallan päämies keväästä 2013.Kerstin Kronvall / Yle

Hudilainen valittaa, etteivät kaikki puolueet tue valtapuolueen hyviä esityksiä. Hän kertoo kutsuvansa usein muiden puolueiden edustajia keskusteluihin, joissa hän perustelee oman puolueensa ehdotuksia.

– Parinkymmenen minuutin keskustelun jälkeen vasta-argumentteja ei ole enää löytynyt. Mutta valitettavasti he ovat silti äänestäneet myöhemmin vastaan, Hudilainen sanoo.

Häntä harmittaa myös epäonnistuminen aiemmin tänä vuonna, jolloin hän kutsui kaikkien Karjalassa toimivien 39 puolueen edustajat koolle.

Kaikkia pyydettiin allekirjoittamaan vaalikampanjaa koskeva yhteinen lupaus, jossa kukin puolue olisi luvannut käyttää kampanjassaan vain ideologiaa eikä esimerkiksi toisten mustamaalausta. Puolet allekirjoitti.

Jablokon tähtäin on aluevaaleissa

Myös Jabloko-puoluelle avaukset puolueiden yhteistyöstä ovat tuottaneet pettymyksiä.

Jabloko ilmoittautui alustaksi kaikkien oppositiopuolueiden yhteiselle vaalikampanjalle, mutta kukaan ei tarttunut tarjoukseen – Venäjän oppositio ei ole koskaan koonnut voimiaan yhteistyöhön vastapainoksi valtapuolueelle.

Galina Širšina
Jablokon vahva nainen Galina Širšina.Kerstin Kronvall / Yle

Jablokon Karjalan-johtajan Galina Širšinan mukaan onkin toisaalta luontevaa, ettei tällainen onnistu.

– Miten puolueet voisivat mennä yhteen, kun niillä on niin erilainen ideologinen pohja? Eivät mitenkään, hän sanoo.

Jabloko saa vaaleissa todennäköisesti edustajiaan läpi Karjalan tasavallan tasolla. Tasavallan lakia säätävässä elimessä Jablokolla on nyt 50 paikasta neljä, Yhtenäisellä Venäjällä 19.

Širšina toivoo, että puolue saisi paikkoja myös Venäjän parlamentin alahuoneeseen duumaan. Tämä on kuitenkin kyselyjen mukaan melko epätodennäköistä.

Karjalan asuntotilanne on kuuma vaaliteema

Vaaleissa yksi keskeisistä teemoista on asuntotilanne, joka huolestuttaa monia Karjalassa asuvia. Etenkin julkisella puolella työskentelevät kokevat, että omaa kotia on lähes mahdotonta ostaa.

Asuntolainojen korot ovat korkeat, parinkymmenen prosentin luokkaa. Moni asuu vanhanaikaisissa asunnoissa, joissa on muun muassa puulämmitys.

Moni asuu hyvin vanhanaikaisissa taloissa Petroskoissa.
Petroskoissa moni asuu hyvin vanhanaikaisissa taloissa.Kerstin Kronvall / Yle

Valtapuolueen Aleksandr Hudilainen on sitä mieltä, että se, joka todella haluaa, voi ostaa asunnon. Hänestä ihmiset voivat ottaa lainaa tai saada jostakin tukea. Hän muistelee, kuinka itse rakensi talon omin käsin:

– Työ kesti kahdeksan vuotta, mutta sainpa oman talon, Hudilainen sanoo.

Opposition Galina Širšina haluaa laajentaa keskustelua asunnoista koskemaan myös niiden ylläpitoa ja huoltoa.

Venäjällä talojen ylläpidon hoitaa yleensä kunta, ja asukkaat maksavat tästä kuukausittain. Širšina on huolissaan maksujen korotuksista. Hän kertoo, että Jablokon ehdokkaiden joukossa on ihmisiä, jotka ovat olleet mukana perustamassa yksityisiä taloyhtiöitä.

– He ovat siten onnistuneet laskemaan kustannuksia ilman, että laatu on huonontunut, Širšina sanoo.

Luvassa "siistit" vaalit

Venäjän tämän syksyn vaaleista pyritään tekemään siistit. Maan johto ei halua protestiaaltoa, jollainen nähtiin edellisten parlamenttivaalien jälkeen vuonna 2011.

Tuolloin kansalaisjärjestöjen edustajat ja toimittajat paljastivat runsaasti vaalivilppiä, jonka seurauksena syntyi mielenosoituksia etenkin Moskovassa. Liike nujerrettiin, ja mielenosoituksiin osallistuneita istuu edelleen vankiloissa.

Yhtenäisen Venäjän vaalimainoksia näkyy enemmän kuin minkään muun puolueen mainoksia Petroskoissa.
Yhtenäisen Venäjän vaalimainoksia näkyy enemmän kuin minkään muun puolueen mainoksia Petroskoissa.Kerstin Kronvall / Yle

Tällä kertaa kaikki on toisin. Voimakasta protestimielialaa ei ole, ja mahdollinen vaalitulokseen vaikuttaminen tapahtuu ennen vaalipäivää. Jabloko-puolueen sulkeminen vaaleista Petroskoissa on tästä yksi esimerkki.

Suurta kiinnostusta vaaleihin ei myöskään tunnu olevan. Oppositiolla ei ole Venäjällä laajaa tukea, ja parlamentin alahuoneessa duumassa istuvatkin vaalien jälkeen luultavasti samat neljä puoluetta kuin ennen vaaleja.

Nämä puolueet ovat presidentti Vladimir Putinin tukipuolue Yhtenäinen Venäjä, Gennadi Zjuganovin johtama kommunistipuolue, Vladimir Žirinovskin liberaalidemokraattinen puolue ja Sergei Mironovin Oikeudenmukainen Venäjä.

Näiden puolueiden väliset näkemyserot ovat niin pieniä, että duuma hyväksyy kaikki presidentti Putinin sinne tuomat lakiehdotukset ilman soraääniä.