Veden klooraus loppui Sallassa

Vesi voi maistua vielä jonkin aikaa kloorilta.

Salla
Vettä valuu hanasta.
Ville Välimäki / Yle

Sallassa lopetettiin maanantainaverkostoveden klooraus. Sallan aluelämpö kertoo, että verkostosta otetut vesinäytteet ovat nyt olleet puhtaita ja vettä voi käyttää normaalisti.

Vettä on voinut käyttää jo viime viikolla, mutta kloorauksen vuoksi siinä on ollut sivumaku. Vesiyhtiön mukaan kloorauksen aiheuttamat haju- ja makumuutoksen häviävät vähitellen.

Vettä voi yhä hakea neljästä vedenjakelupisteestä perjantaihin saakka. Vedenjakelupisteet ovat Kirkonkylän paloaseman pihalla ja Hopeaharjun pihalla, Sallatunturista rinnepalvelun parkkipaikalla ja Salmivaarasta entisen Metlan pihalla. Jakelupisteet poistetaan perjantaina 16. syyskuuta kello 16.