1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. surutyö

Kun kaverit eivät enää jaksa kuunnella suruasi, paikkasi voi olla vertaisryhmässä

Seurakuntien järjestämälle sururyhmätoiminnalle on aiempaa enemmän tarvetta.

Saman kokeneiden tuki ja tarinat voivat tuoda valon synkkään elämänvaiheeseen. Kuva: Sarah Laukkanen / Yle

Joensuulainen sairaalapastori Ilkka Raittila valmistautuu alkavaan sururyhmäkauteen. Kaikkiaan ryhmiä järjestetään talvikauden aikana seitsemän, ja ilmoittautuminen ensimmäisiin ryhmiin on meneillään.

Raittila on itse ollut mukana vetämässä ryhmiä jo 1980-luvulta lähtien. Tuntuma on, että kaksituhattaluvulla yhteiselle surutyölle on ollut tilausta enemmän kuin koskaan.

– Näyttäisi olevan lisääntyvä tarve. Viime talvena oli Joensuussa ensimmäistä kertaa tilanne, että piti sanoa etteivät kaikki halukkaat mahdu mukaan, Raittila kertoo.

– Se kertoo varmasti siitä, että suru ei enää ole yhteisöllinen asia kuten joskus aikoinaan. Ihmiset jäävät yksin surunsa kanssa. On tärkeää että on paikka, jossa siitä saa puhua, ja itkeä vaikka koko illan.

Suuren menetyksen keskellä voi olla tilanne, ettei niin sanottua sosiaalista turvaverkkoa ole lähellä. Suku on kenties kaukana ja ystäväpiiri ei ole ehtinyt vakiintua esimerkiksi paikkakunnan vaihdoksen jälkeen.

Sureva tarvitsee ihmisiä lähelleen

Sosiaalinen media on yksi tapa jakaa kokemuksia, mutta aina se ei riitä.

– Tarvitaan juuri se toinen ihminen, joka ymmärtää tai jolla on samanlaisia kokemuksia. Tarvitaan se ryhmä, jossa vähitellen kasvaa luottamus. Somessa voi kirjoitella mitä sattuu, Ilkka Raittila pohtii.

Sosiaalisen median merkitystä on pohtinut myös Reija Narumo Mielenterveysseuran SOS-kriisikeskuksesta. Hän kuvaa sitä kaksiteräiseksi miekaksi.

– Somessa ihmiset jakavat toki jonkin verran niitä ikäviäkin asioita, mutta se jotenkin etäännyttää. Somen kautta on helppo heittää osanotot tai pahoittelut. Mutta jos se korvaa sen, että menisi ihmisen luokse, niin se ei tietenkään ole hyvä. Lähipiirin etenkin olisi hyvä olla fyysisesti lähellä, Narumo korostaa.

Sururyhmä on toipumisvaiheen asia

Jos muuten ajassamme tuntuu siltä, ettei surua juuri saa näyttää, vaan täytyy käyttäytyä menetyksestä huolimatta hillitysti esimerkiksi työpaikalla, sururyhmässä on lupa romahtaa.

– Siellä saa surra nimenomaan. Sitä symboloidaan jo heti alkuun sillä, että laitetaan melkoiset määrät nenäliinoja pöydälle, koska niitä tarvitaan kuitenkin, sairaalapastori Raittila kuvailee.

Ilkka Raittilan mielestä sururyhmästä voi olla hyötyä erityisesti siinä tilanteessa, kun läheisen menettämisestä on kulunut jo jonkin aikaa. Sen verran aikaa, etteivät tutut enää jaksa aiheesta puhua, mutta tarve jakaa ajatuksia ja tunteita on edelleen kova.

Suru ei ole sellainen selkeä asia, joka on ohi kun niin sanottu surutyö on tehty. Menetys ei välttämättä koskaan kokonaan katoa mielestä. Tämän takia enää ei puhuta surutyöstä vaan suruprosessista, joka jatkuu koko loppuelämän.

Kun akuutti kriisi on hellittänyt, alkaa varsinainen suruprosessin käsittely ja moni putoaa tyhjän päälle.

Reija Narumo

Ryhmään ei tarvitse kiirehtiä.

– Jos menetys on ihan juuri ollut, suru on akuuttina olemassa. Silloin ei ole voimia käsitellä asiaa toisten kanssa eri kanteilta. On hyvä odottaa muutama kuukausi, Raittila suosittelee.

Samaa mieltä on Reija Narumo Mielenterveysseuran SOS-kriisikeskuksesta. Sen sururyhmissä hakukriteerinä on, että läheisen menettämisestä on kulunut vähintään puoli vuotta.

– Akuutissa kriisissä ryhmämuotoinen tuki ei auta. Ihminen on niin sokissa, ettei hän hyödy siitä että kuulee muiden kokemuksia tai tarinoita. Kun akuutti kriisi on hellittänyt, alkaa varsinainen suruprosessin käsittely ja moni putoaa tyhjän päälle. Silloin vertaistuki on hyvä ja toimivaksi koettu, Narumo sanoo.

Ristiriitaiset tunteet sanoiksi

SOS-kriisikeskuksen sururyhmillä on pitkä historia takanaan. Alun pitäen kriisitukea ja vertaistukiryhmiä järjestettiin itsemurhan tehneiden omaisia ja läheisiä varten - 1970-luvulla, kun itsemurhasta ei juuri saanut ääneen puhua.

Nykyään omat ryhmänsä on mm. äkillisesti läheisensä menettäneille ja henkirikoksen uhrina kuolleiden omaisille. Niin sanottuja intensiivikursseja järjestetään eri puolilla maata.

Isoimpien kaupunkien kriisikeskukset järjestävät myös vertaistukiryhmiä.

Läheisen menettäminen tuo mukanaan monenlaisia tunteita ja ajatuksia, joita ei kaikille halua kertoa. Vertaistukiryhmässä, saman kokeneiden kesken, aratkin asiat voi ottaa puheeksi. Tällaisia ovat esimerkiksi syyllisyyteen tai helpotukseen liittyvät tunteet.

– Kaikki asiat, jotka tulee sanotuksi ja ilmaistuksi, helpottaa. Se on tärkeää vaikeiden, ristiriitaisten tunteiden kokijana, Reija Narumo sanoo.