1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. politiikka

Berner puolusti tiukasti oikeuttaan puuttua Finavian johdannaissotkujen selvittelyyn - "Olen toiminut niin kuin olen oikeaksi nähnyt"

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) korostaa, että Valtiontalouden tarkastusvirasto ei ole löytänyt mitään lainvastaista hänen toiminnassaan Finavian johdannaistappioiden selvittelyssä.

Anne Berner Kuva: Yle

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) mukaan hänellä oli perustellut syyt puuttua valtion lentokenttäyhtiön Finavian hallituksen toimintaan, kun se oli viime syksynä päättänyt nostaa vahingonkorvauskanteet yhtiön entistä hallitusta ja toimitusjohtajaa vastaan.

– Olisin ollut erittäin heikko omistajaohjauksen edustaja ja erittäin huono vastuunkantaja, jos en olisi edellyttänyt yhtiöltä lisäselvityksiä sen tehtyä hyvin ristiriitaisia päätöksiä, Berner totesi toimittajille eduskunnassa.

Berner viittasi ristiriitaisilla päätöksillä Finavian hallituksen keväällä 2015 tekemään päätökseen, jossa se päätti olla nostamatta vahingonkorvauskanteita. Syksyllä 2015 hallitus päätti kanteiden nostamisesta täpärän äänestystuloksen jälkeen.

Finavian johdannaiskaupoista aiheutui veronmaksajille yhteensä noin 34 miljoonan euron vahingot.

Valtiontalouden tarkastusvirasto antoi kesäkuussa ankarat moitteet liikenne- ja viestintäministeriölle ja käytännössä ministeri Bernerille omistajaohjauksesta ja puuttumisesta Finavian operatiiviseen toimintaan. Finavian hallituksen entinen puheenjohtaja Riitta Tiuraniemi erosi tehtävästään viime vuoden lopulla protestina Bernerin toiminnalle.

Berner haluaa antaa työrauhan eduskunnan tarkastusvaliokunnalle, joka aloitti tarkastusviraston raportin käsittelyn tiistaina. Berner korosti, että hän ei ole raportin mukaan toiminut lainvastaisesti.

Myös pääministeri Juha Sipilä (kesk.) puolusti Bernerin toimintaa tarkastusviraston moitteista huolimatta.

– Siinä ei panna kyseenalaiseksi ministerin toimien lainmukaisuutta. Nyt tarkastusvaliokunta käsittelee raporttia ja annetaan heille työrauha. En missään tapauksessa halua mennä tämän toimen ohitse. Haluan kunnioittaa heidän työtään, Sipilä sanoi tiistaina saapuessaan eduskuntaan.

Berner kiisti, että hänellä olisi ollut jokin erityinen intressi puuttua vahingonkorvauskanteiden käsittelyyn Finavian hallituksessa.

– Yhtiön hallitus teki hyvin ristiriitaisen päätöksen äänestämällä ja aikaisemmin erilaisen päätöksen niin kyllä silloin omistajan on syytä olla huolissaan, että onko päätös huolellisesti valmisteltu. Siitä tässä oli kysymys.

– Olen toiminut tässä niin kuin olen oikeaksi nähnyt ja perustellut sitä hyvin moneen kertaan. Enempää en tässä vaiheessa perustele.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson on vaatinut, että Berner antaa asiassa perusteellisen selvityksen eduskunnalle.

– Eduskunta saa erittäin perusteellisen selvityksen tarkastusvaliokunnan työn kautta, Berner kuittasi vaatimuksen.

Juttua korjattu kello 16:09 pääministeri Sipilän kommentilla, joka oli alun perin merkitty ministeri Bernerin sanomaksi.