Ikäihmisetkin voivat innostua verkkopalveluista: "Eteenpäin menoahan se kuitenkin on"

Kun tiskin takaa katoaa ihminen, on pakko siirtyä asioimaan sähköisesti. Ikääntyneille kynnys voi olla korkea, mutta sen ei tarvitse olla ylittämätön.

Kotimaa
Opastusta tietokoeiden käyttöön
Opetusta sai laihian kirjastolla vaikka kädestä pitäen.Elina Kaakinen / Yle

Ainakaan laihialaiset seniorikansalaiset eivät pahemmin valita sitä, että palvelut muuttuvat enemmän ja enemmän sähköisiksi.

– Eteenpäin menoahan se kuitenkin on ja on vain hyvä, että palvelut löytyvät sieltä verkosta, sanoo Juhani Torkko.

Torkko haluaa oppia käyttämään uusia palveluita. Siihen häntä kannustaa se havainto, että verkkopankin käyttö on osoittautunut käteväksi tavaksi hoitaa pankkiasioita.

Torkko osallistui Laihian kirjaston järjestämään tilaisuuteen, jossa reiluun aikuisikään ehtineitä opastettiin sähköisten palveluiden käyttöön. Paikalla oli useita paikallisia palveluntarjoajia esittelemässä palveluitaan.

Monella oli pannut merkille, että myös vanhemmalla väestöllä kynnys sähköisten palveluiden käyttöön on selvästi madaltunut muutaman vuoden takaisesta. Härkää on tartuttu sarvista, ehkä pakon edessä.

Kiinnostuneita asiakkaita oli paikalla paljon ja kaikki istahtivat innostuneesti koneitten ääreen saamaan opastusta.

Jos ei ole konetta

Helppoa uuden oppiminen ei vanhemmalla iällä kuitenkaan ole, väittää Torkko. Hän sanoo, että uskalluksesta se ei ole kiinni. Välillä tulee uskallettua liikaakin.

– Kyllä sitä uskaltaakin ja painelee vääriä nappuloita. Siinä sitä sitten ollaan ja tarvitaan nuorempien apua, että saadaan kone peruskuntoon.

Vähän hirvittää, jos möhlin niin, että siinä menevät omat ja varastetut rahat.

Sinikka Ylipoti

Torkko on Laihian ikäneuvoston jäsen. Ikäneuvostossa on keskusteltu paljonkin palveluiden siirtymisestä verkkoon, ja todettu, että monella vanhemmalla ihmisellä ei ole edes tietokonetta tai verkkoyhteyttä. Silloin asioiden hoito on hankalaa, vaikka olisi kuinka asennetta ja halua oppia.

Pankkipalveluiden muutoksista oli tullut kyselemään Sinikka Ylipoti. Ylipoti sanoo jonkin verran kaipaavansa vanhaa aikaa, jolloin suuremmissa sivukylissäkin oli pankin konttoreita ja tiskin takaa löytyi aina ihminen.

Ylipoti ei ole kuitenkaan jäänyt sen enempää murehtimaan muuttuvaa maailmaa, vaan on hankkinut tablettitietokoneen. Hän kertoo kuitenkin aika usein painelevansa pankin konttoriin kysymään neuvoa pankkiasioiden hoidossa.

– Olen aika arka. Vähän hirvittää, jos möhlin niin, että siinä menevät omat ja varastetut rahat, naurahtaa Ylipoti.

Sinikka Ylipoti ja Elina Similä
Sinikka Ylipoti ja Elina Similä Elina Kaakinen / Yle

Pankissa on juttukaveri

Laihian Osuuspankin palvelupäällikkö Elina Similä sanoo, että osalla vanhemmista ihmisistä kynnys ryhtyä käyttämään verkkopankkia on edelleen korkea. Osa taas on siirtynyt sähköiseen asiointiin sujuvasti.

Similän mukaan pankissa on hyvä valmius opastaa kädestä pitäen verkkoasioimiseen.

– Ketään ei myöskään pakoteta verkkopankkiin. Meillä käy edelleen iäkkäitä asiakkaita pankkikirjan kanssa, sanoo Similä.

Laihialla pankkikonttoripalveluita on vielä tarjolla, mutta yhtä hyvä ei tilanne ole joka paikassa. Sinikka Ylipoti toivoo, että konttoriin pääsisi jatkossakin, vaikka palvelut siirtyvätkin verkkoon. Ylipotille käynnit apteekissa ja pankissa ovat tärkeitä.

– Kun asun yksin eikä ole juttukaveria, on ihan kiva käydä juttelemassa ihmisten kanssa. Sitähän jäisi aivan yksin jos vain leikkisi näiden koneiden kanssa, sanoo Ylipoti.