Heinäluoma Finavia-selvityksestä: Poikkeuksellinen asia tarkastusvaliokunnassa

Eduskunnan tarkastusvaliokunta on aloittanut tänään Finavian johdannaissotkun selvittelyn.

politiikka
Eero Heinäluoma
Eero HeinäluomaJarno Kuusinen / AOP

Eduskunnan tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Eero Heinäluoma arvelee valtion lentokenttäyhtiö Finavian johdannaissotkujen selvittelyn venyvän valiokunnassa marraskuulle asti.

Valiokunta selvittää Heinäluoman mukaan muun muassa sitä miten Finavian johdannaiskaupat ovat alunperin syntyneet ja miten riskienhallinta on järjestetty. Selvityksen kohteena on myös mitä valtio on omaisuudenohjauksen nimissä edellyttänyt yhtiöltä.

Valiokunta kuuli tänään Finavian nykyistä hallituksen puheenjohtajaa Harri Sailasta ja toimitusjohtajaa Kari Savolaista.

Huomenna valiokunnan kuultaviksi tulevat Finavian hallituksen entinen puheenjohtaja Riitta Tiuraniemi ja valtioneuvoston kanslian omistajaohjaus-osaston päällikkö Eero Heliövaara.

Viime aikoina johdannaiskohun keskellä ollutta liikenneministeri Anne Berneriä (kesk.) valiokunta kuulee Heinäluoman mukaan vasta myöhemmin.

Heinäluoman mukaan Finavian johdannaiskauppojen selvittely on ensimmäinen asia laatuaan tarkastusvaliokunnassa ja siinä mielessä poikkeuksellinen. Hän pitää asian selvittämistä tärkeänä.

– Kyllä tämä on tärkeä ja tällä on monenlaisia vaikutuksia. Ensimmäinen asia on, että veronmaksajan pitää voida luottaa siihen, että veronmaksajien rahaa käytetään vastuullisesti, ja jos jossain on ilmennyt joku epäkohta, niin siihen puututaan. Toinen puoli on se, että omistajaohjauksessa pitää olla selkeät pelisäännöt ja annettujen ohjeiden mukaan toimitaan, sanoo Heinäluoma.

Finavia teki vuosina 2009-2011 johdannaiskauppoja, joista aiheutui noin 34 miljoonan euron tappiot. Liikenneministeri Berneriä on arvosteltu puuttumisesta valtio-omistajan ominaisuudessa yhtiön päätöksiin kauppojen selvittelyssä.