Eila jäi Karjalaan, kun naapurit muuttivat Suomeen – ja on valintaansa tyytyväinen

Pikkukylään jäänyt inkeriläinen iloitsee eläkevuosinaan suurperheestään ja elintason noususta. Hän on niin tyytyväinen oloonsa Karjalassa, että aikoo pitkästä aikaa jopa äänestää sunnuntaina Venäjän parlamenttivaaleissa.

Yle maailmalla: Moskova
Eila rakastaa puutarhaansa.
Eila Grybkova rakastaa puutarhaansa.Kerstin Kronvall / Yle

Kapeaa kylätietä kulkeva mies tietää heti, kenen luokse ohjata suomalainen, joka kysyy inkeriläisten perään.

– Menkää Eila Ivanovnan luo, hän tietää kaiken, mies neuvoo ja lisää:

– Teille hän on Eila, mutta minulle Eila Ivanovna, kunnioitettu opettajani.

Eilan punaisen talon ovi pysyy kuitenkin suljettuna soittokellon kilinästä huolimatta. Silloin apuun tulee mies tien toiselta puolelta.

– Hän on isossa talossa, menkää hiljaa, ettette herätä vauvaa!

Isosta talosta Eila Grybkova löytyykin. Hän on käymässä lastenlastensa luona ja ilahtuu, kun saa vieraan Suomesta.

– Me saimme kovina vuosina Neuvostoliiton hajottua paljon apua Suomesta ja olemme siitä edelleen kiitollisia, hän sanoo.

Tšalnan kylässä elää noin 2000 ihmistä.
Tšalnan kylässä asuu parituhatta ihmistä.Kerstin Kronvall / Yle

Kolmannes kyläläisistä muutti Suomeen

Tšalnan kylässä asui aiemmin paljon inkeriläisiä. Heitä oli noin kolmannes kylän väestöstä.

Kun inkeriläiset vuonna 1990 saivat mahdollisuuden muuttaa Suomeen, alkoi kylässä armoton pakkaaminen. Melkein kaikki inkeriläiset jättivät Tšalnan.

Kaikkiaan Venäjältä muutti Suomeen noin 20 000 inkeriläistä ennen kuin paluumuuttomahdollisuus 2010-luvulla lopetettiin. Eilakin perheineen suunnitteli lähtöä ja laati hakemukset.

– Kirjoitin koko perheen puolesta, että haluamme muuttaa Suomeen, Eila muistelee.

Vanhin poika Andrei kuitenkin jarrutteli. Hän arveli, että elinolot Karjalassa pikkuhiljaa paranisivat, ja perheen olisi parempi pysyä tutussa ympäristössä.

Eila ei halunnut muuttaa tuntemattomaan maahan ilman perhettään. Nyt hän on tyytyväinen päätökseensä.

– Emmehän me ole antaneet Suomelle mitään. Ei olisi tuntunut hyvältä mennä kuin kerjäläinen vieraiden joukkoon, Eila pohtii.

Elämä on heittänyt Vologdasta Viroon

Eila Grybkova tietää jo lapsuudestaan, mitä muuttaminen ja uuden kielen oppiminen tarkoittaa.

Hänen perheensä asui alun perin inkeriläisalueella Leningradin lähellä. Sieltä heidät pakkosiirrettiin toisen maailmansodan aikana Vologdan alueelle, muutama sata kilometriä Leningradista itään.

– Vologdassa opimme venäjää, ja kohta emme enää osanneet alkuperäistä äidinkieltämme inkerin kieltä, Eila sanoo.

Sodan päätyttyä perhe muutti takaisin kotiin, mutta joutuikin uudelleen evakkoon, sillä Neuvostoliitto ei sallinut suomensukuisten asuvan Leningradin suurkaupungin lähellä. Näin perhe päätyi Viroon.

– Virossa meihin suhtauduttiin vihamielisesti, ja etenkin meitä lapsia kiusattiin, Eila kertoo.

Koska kukaan perheenjäsenistä ei viihtynyt Virossa, isä teki radikaalin päätöksen ja muutti perheineen täysin tuntemattomaan pikkukylään Karjalassa.

Tšalnaa halkoo joki, jonka yli kulkeva silta yhdistää kyläläisiä.
Tšalnaa halkoo joki, jonka yli kulkeva silta yhdistää kyläläisiä.Kerstin Kronvall / Yle

Ensimmäiset vuodet olivat köyhyyttä ja kurjuutta. Eila katsoo ulos keittiönsä ikkunasta ja osoittaa koivuja.

– Kun muutimme tänne, ei ollut taloa, oli vain puita, hän sanoo.

Perhe kuitenkin kotiutui ja alkoi viihtyä Tšalnassa.

Tšalnaan Eila myös palasi valmistuttuaan opettajaksi. Ennen eläköitymistään hän ehti opettaa kylän koulussa viisi vuosikymmentä. Perhe kasvoi, ja nykyään Eila on suurperheen matriarkka.

– Meitä on täällä yksitoista: lapsia, lapsenlapsia ja lapsenlapsenlapsia, Eila myhäilee.

Perhe asuu kahdessa talossa yhteisessä pihapiirissä ja on selvinnyt ilman riitoja.

"Pitää äänestää sitä, joka sen ansaitsee"

Eila Grybkovan mielestä elämä tuntuu nyt hyvältä. Ja hyvältä tuntuu myös nykyinen vapaus.

Neuvostoliiton aikaan Eila ei olisi esimerkiksi voinut kutsua ulkomaalaista kotiinsa. Nyt on mukava rupatella ja esitellä viihtyisää ja lämmintä kotia.

Elintason noustua Eila on myös alkanut jälleen äänestää vaaleissa. Neuvostoliitossa äänestäminen oli pakollista, mutta sen hajottua on ollut vaaleja, joihin Eila ei ole halunnut osallistua.

– Olen nyt tullut siihen tulokseen, että pitää äänestää sitä, joka sen ansaitsee, Eila tuumii.

Venäjällä äänestetään sunnuntaina parlamenttivaaleissa sekä alue- ja paikallisvaaleissa.

Eila Grybkova sanoo olevansa patriootti, joka rakastaa kotimaataan ja kotikyläänsä. Rakastaa niin, että välillä tekee kipeää.

– Kaikki tämä on minulle niin kallisarvoista, että kyyneleet valuvat.

Tšalnan kyläraitti on sadepäivänä hiljainen.
Tšalnan kyläraitti on sadepäivänä hiljainen.Kerstin Kronvall / Yle