Ilmarisen hylyn löytäjä muistelee – "Löytöretki tehtiin Ylen aloitteesta"

Itämeren pohjaan uponnut panssarilaiva Ilmarinen pysyi visusti piilossa lähes 50 vuoden ajan. Noin 70 metrin syvyydessä maannut sota-alus löytyi lopulta osin sattumalta.

Kotimaa
Panssarilaiva Ilmarisen keulatykki
Panssarilaiva Ilmarisen keulatykkiPekka Kumpula

Panssarilaiva Ilmarisen hylky ehti lojua Itämeren pohjamudissa lähes 50 vuotta ennen kuin laiva löydettiin. Vuonna 1941 uponneen sotalaivan hylkyä ei alun perin haluttu edes etsiä, kertoo Ilmarisen löytänyt merivoimien geologi Jouko Nuorteva.

Kohteesta saatu akustinen kuva oli äärimmäisen epäselvä. Se johtui siitä, että Ilmarinen oli kääntynyt ylösalaisin ja uponnut perä edellä.

Jouko Nuorteva

– Ilmarisen hylky haluttiin säilyttää sankarihautana.

Uponneen sota-aluksen etsinnät käynnistyivät Yleisradion aloitteesta. Ilmarisen vaiheista dokumentin tehnyt Jarmo Ratinen otti yhteyttä silloiseen Puolustusvoimain komentajaan, amiraali Jan Klenbergiin. Ratinen pyysi puolustusvoimilta apua panssarilaivan hylyn etsimiseksi.

– Ratisen tarkoituksena oli saada tv-dokumentti valmiiksi Ilmarisen uppoamisen 50-vuotismuistotilaisuuteen mennessä. Minä jouduin etsintöihin mukaan merivoimien komentajan käskystä, Nuorteva toteaa.

Etsinnöissä käytettiin harvinaista kalustoa

Itämeren mutainen pohja piti Ilmarisen hylyn visusti piilossa noin 70 metrin syvyydessä. Merivoimien kalusto osoittautui elintärkeäksi vanhan sota-aluksen paikantamisessa. Jouko Nuorteva kertoo, että etsinnöissä käytettiin viistokaikuluotainta, joka oli harvinaisuus 1990-luvun alun Suomessa.

Teimme yhteistyötä merivartioston kanssa. He ajoivat viistokaikuluotainta systemaattisesti läpi noin 154 kilometrin alueella.

Jouko Nuorteva

– Siihen aikaan viistokaikuluotaimia taisi olla Suomessa kolme kappaletta. Se oli varmaan yksi syy, miksi Ilmarisen etsintä tuli merivoimien tehtäväksi.

Viistokaikuluotainta vedetään veneen perässä, jolloin laitteeseen yhdistetty piirturi luo kaikuluotainkuvaa ajolinjan molemmin puolin. Työsarkaa riitti, sillä yhdellä vedolla saa kuvaa noin 200 metrin alueelta, Nuorteva sanoo.

– Tässäkin tilanteessa teimme yhteistyötä merivartioston kanssa. He ajoivat viistokaikuluotainta systemaattisesti läpi noin 150 neliökilometrin alueella. He tekivät tarkkaa työtä.

Peruuntunut merimatka johti löytöön

Lopullinen läpimurto panssarilaiva Ilmarisen etsinnöissä tapahtui osin sattumalta. Elokuun iltana 1990 Utön edustalla riehui kova myrsky, joten Jouko Nuortevan ryhmä ei päässyt merille. Merivoimien geologi halusi kuitenkin käyttää illan hyödyksi, joten hän tarttui merivartioston etsinnöistä piirtyneisiin tulosteisiin.

Pian paperille piirtyneistä luotainkuvista erottui kaiku, jonka Nuorteva tunnisti laivan hylyksi. Havainnon koordinaatit täsmäsivät suurin piirtein paikkaa, mikä kirjallisuudessa on Ilmarisen uppoamispaikaksi määritelty. Seuraavana päivänä paikalle kutsuttiin vartiolaiva, jonka vedenalaisella robottikameralla Nuortevan havainto varmistui panssarilaiva Ilmarisen hylyksi.

– Kohteesta saatu akustinen kuva oli äärimmäisen epäselvä. Se johtui siitä, että Ilmarinen oli kääntynyt ylösalaisin ja uponnut perä edellä. Savesta pilkisti ainoastaan laivan keula, Nuorteva kuvailee.

Nuortevan löytö sai reilusti julkisuutta. Elossa olevat sotaveteraanit saivat tilaisuuden päästä katsomaan hylkyä sukellusveneen ikkunan läpi. Myös Jouko Nuorteva pääsi sukellusveneen kyytiin.

– Se oli kyllä aikamoinen elämys ja ikimuistoinen päivä. Se on jäänyt kyllä mieleen.