Yhdysvallat antaa Israelille ennätysmäärän sotilasapua – Israel vaati vielä enemmän

Sotilasapu Israelille saman suuruinen kuin Suomen puolustusbudjetti.

Ulkomaat
f-35 koneita ilmassa
Israel on Yhdysvaltain jälkeen toinen maa, joka ottaa uuden F-35 -hävittäjän käyttöön. Israel on muutenkin Yhdysvaltalaisten lentokoneiden ja aseiden merkittävä ostaja.Robin van Lonkhuijsen / EPA

Yhdysvallat ja Israel ovat saaneet sovittua ehdoista, joilla Yhdysvallat antaa sotilasapua Israelille kymmenvuotisjaksolla 2019–2029. Apua annetaan lähes 34 miljardia euroa.

Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan kyseessä on Yhdysvaltain historian suurin lupaus sotilasavusta yhdelle valtiolle.

Nykyisen, vuonna 2018 päättyvän sopimuksen mukaan Yhdysvallat antaa Israelille vajaat 2,8 miljardia euroa sotilasapua vuodessa. Uudella sopimuskaudella summa nousee 3,4 miljardiin euroon vuodessa. Israel olisi halunnut 4 miljardia vuodessa.

Vertailun vuoksi mainittakoon, että Suomen puolustusbudjetti on tänä vuonna vajaat 2,9 miljardia euroa.

Israel lupaa olla pyytämättä lisää

Uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan Israel on suostunut suuren avustussuman vastineeksi tiettyihin lupauksiin. Ensinnäkin Israel lupaa olla pyytämättä Yhdysvaltain kongressilta muuta rahoitusta kuin vuotuiseksi sovitun 3,4 miljardia.

Tähän saakka Israel on lobannut kongressilta satoja miljoonia vuodessa Israelin ohjuspuolustuksen kehittämiseen, ikään kuin ylimääräisenä tukena. Nyt ohjuspuolustuksen kehittämiseen osoitetaan kiinteä vuotuinen summa avustuspaketissa.

ohjusjärjestelmä kaupungin edessä
Israelilainen Iron Dome -ohjustentorjuntajärjestelmä Ashdodin kaupungin ulkopuolella. Yhdysvallat rahoittaa Israelin ohjuspuolustusjärjestelmän kehittämistä.Jim Hollander / EPA

Osa tuesta Israelin omaan teollisuuteen

Yhdysvaltain sotilasavun yleinen periaate on, että se käytetään amerikkalaisten aseiden ja palvelujen ostamiseen. Israel onkin amerikkalaisten lentokone- ja asetehtaiden suuri asiakas.

Mutta neljäosasan amerikkalaisesta sotilasavusta Israel käyttää oman aseteollisuutensa kehittämiseen. Siitä on tullut maailmanlaajuinen toimija ja kilpailija amerikkalaisille. Asiakkaana on muiden muassa Suomi. Tämän käytännön Israel nyt lupaa lopettaa vaiheittain vuodesta 2020 alkaen.

heron-lennokki israelista
Israelilainen Heron-tiedustelulennokki. Israel kanavoi osan amerikkalaisesta sotilasavusta oman aseteollisuutensa kehittämiseen. Sen tuotteita ostaa muun muassa Suomi, esimerkiksi tätä Heronia pienempiä tiedustelulennokkeja.Abir Sultan / EPA

Israel ja Egypti suurimmat saajat

Israel on Yhdysvaltain suurin sotilasavun saaja. Toiseksi suurin on Egypti, joka saa alle puolet Israelille annettavasta summasta, tällä hetkellä runsaat 1,1 miljardia euroa. Nämä kaksi saavat 75 prosenttia kaikesta Yhdysvaltain sotilasavusta. Maakohtaiset määrät löytyvät täältä (siirryt toiseen palveluun).

Uusi aiepöytäkirja Israelin sotilasavusta allekirjoitetaan Washingtonissa keskiviikkoiltana. Allekirjoittajina eivät ole presidentti Barack Obama ja pääministeri Benjamin Netanjahu, jotka eivät ole kovin hyvissä väleissä, vaan heidän neuvonantajansa.

Sekä Israel että Yhdysvallat ovat halunneet sopia asian ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja.

Lähteet: Reuters