Britannian Libyan operaatio pohjautui "virheellisiin oletuksiin" suomii brittitutkimus

Tutkimuksen mukaan tuolloinen pääministeri David Cameron oli pohjimmiltaan vastuussa, siitä ettei Britannian vuoden 2011 hyökkäykseen laadittu johdonmukaista strategiaa.

Ulkomaat
Britannian pääministeri David Cameron vuonna 2011 Brysselissä Libya-konferenssissa.
Britannian pääministeri David Cameron vuonna 2011 Brysselissä Libya-konferenssissa. Julian Warnand / EPA

Britannian tuolloisen pääministerin David Cameronin päätös pommittaa Libyaa vuonna 2011 pohjautui ”virheellisiin oletuksiin”, toteaa tuore brittiraportti. Lisäksi Cameronia syytetään kyvyttömyydestä suunnitella Libyan operaation jatkoa.

Ulkoasiain komitea on analysoinut Britannian hallituksen päätöksentekoa, joka johti hyökkäykseen Libyaan vuonna 2011. Tuolloin hallitus sanoi pyrkivänsä suojelemaan siviilejä Libyan johtajalta Muammar Gaddafilta.

– Hallitus ei pystynyt täsmentämään uhkia, jonka Gaddafin hallinto olisi aiheuttanut siviileille. Sen sijaan se valikoidusti otti totuutena Gaddafin puheita ja samalla epäonnistui islamististen äärielementtien tunnistamisessa, raportissa todetaan.

– Ison-Britannian srategia perustui virheellisiin oletuksiin ja vaillinaiseen aineiston tulkintaan, suomii raportti.

Ulkoasiain komitean puheenjohtajan Crispin Bluntin mukaan Britannialla oli muitakin vaihtoehtoja, jotka olisivat voineet johtaa Libyan kannalta parempaan lopputulokseen.

Komitean mukaan pääministerinä toiminut David Cameron oli pohjimmiltaan vastuussa, siitä ettei Libyan suhteen laadittu johdonmukaista strategiaa.

Lähes viisi vuotta Gaddafin syrjäyttämisen jälkeen Libya on edelleen sekasorrossa.

Lähteet: AFP