Lapissa syntyy aiempaa vähemmän lapsia

Synnytysten määrä on ollut laskussa jo useamman vuoden ajan sekä Lapin että Länsi-Pohjan keskussairaalassa. Elokuun lopussa oltiin yli 50 synnytystä viime vuotta jäljessä.

keskussairaalat
Vastasyntynyt vauva.
Molemmista keskussairaaloista arvellaan, että lapsia syntyy tänä vuonna suurin piirtein saman verran kuin viime vuonna. Johanna Kasvinen / Yle

Lapin keskussairaalan naistentautien ja synnytysten ylilääkäri Katja Hämeenoja sanoo, että Lapin keskussairaalassa oli synnytyksiä elokuun loppuun mennessä 676. Synnytyksiä oli 54 vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

Elokuun loppuun mennessä syntyineitä lapsia oli 682.

Viime vuonna Lapin keskussairaalassa oli synnytyksiä yhteensä 1 055. Hämeenoja uskoo, että tuhannen synnytyksen raja rikotaan myös tänä vuonna.

– Nyt näyttää siltä, että aivan samaan ei välttämättä päästä. Meillä on laskettuja aikoja loppuvuoteen selkeästi enemmän mitä ensimmäisen puolen vuoden aikana alkuvuodesta on ollut. Oletan että pääsemme suht samoihin lukuihin mitä viime vuonna.

Syksy on kuitenkin kiireinen

Hämeenojan mukaan syyskuun alku on ollut Lapin keskussairaalassa kiireistä aikaa. Kahtena ensimmäisenä syyskuun viikonloppuna synnytysosastolle oli jopa tunkua.

Joitakin synnytysten käynnistyksiä on jouduttu siirtämään päivällä tai parilla eteenpäin, koska paikat ovat olleet täynnä.

– Välillä synnytysvuodeosastolla on ollut vaikeuksia saada tarpeeksi paikkoja synnyttäneille.

Synnytysten määrä jo vuosia laskussa

Hämeenojan mukaan 90-luvun alkuvuosina syntyi lähes 1 500 lasta vuodessa. 2000-luvun alku oli pienten synnytysmäärien vuosia. Alhaisimmillaan synnytysten määrä kävi 2002 kun Lapin keskussairaalassa oli vain 1 030 synnytystä koko vuonna.

Vuonna 2011 synnytyksiä oli 1 230. Siitä lähtien synnytysten määrä on laskenut pikkuhiljaa alaspäin yhtä vuotta lukuunottamatta.

Hämeenojan mukaan synnytysten määrän laskuun vaikuttavat monet eri seikat kuten väestön ikääntyminen.

– Luulen, että tässä on enemmänkin valtakunnan tasolla olevat asiat, jotka mietityttävät ihmisiä, kuten talouden näkymät, työllistymisnäkymät ja sellaiset asiat. Halutaan, että siinä vaiheessa kun perhettä lähdetään perustamaan, kaikki tällaiset asiat olisivat niin kunnossa, että voidaan jäädä turvallisin ja rauhallisin mielin odottamaan perheenlisäystä.

Myös Länsi-Pohja synnytyksissä hieman jäljessä

Länsi-Pohjan keskussairaalan synnytys ja naistentautien osaston osastonhoitajan Elina Keskitalon mukaan keväällä synnytysten määrässä oltiin viime vuotta edellä, mutta kesän lopussa hieman jäljessä. Elokuun loppuun mennessä Länsi-Pohjan keskussairaalassa oli 364 synnytystä, viime vuonna samaan aikaan synnytyksiä oli ollut 383.

Länsi-Pohjan keskussairaalasta kerrotaan, että laskettuja aikoja on hyvin loppuvuodesta, mutta tarkkoja määriä lasketuista ajoista ei tiedetä. Keskitalon mukaan arvio on kuitenkin, että synnytysten osalta päästäisiin suurin piirtein samoihin lukuihin kuin viime vuonnakin.

Keskitalon mukaan Länsi-Pohjan keskussairaalan synnytysten määrässä on ollut pientä nousua 2006-2010, mutta määrä on lähtenyt laskuun vuonna 2011. Vuonna 2010 Länsi-Pohjan keskussairaalassa oli 718 synnytystä, viime vuonna vastaava luku oli 562. Synnytysten määrä on tippunut vuosi vuodelta yleensä 20-30 synnytystä vuodessa.

Lapissa kuolee enemmän ihmisiä kuin syntyy. Tilastokeskuksen viimeisimmän väestötilaston mukaan tammi-heinäkuussa Lappiin syntyi elävänä 876 lasta ja kuoli 1225 ihmistä.

Juttua korjattu 14.9. 2016 klo 19:19: Jutun lopusta poistettu virheellinen lause "Syntyvyys oli siis 349 miinuksella".