Thaimaassa satoja zikavirustartuntoja - ei lisää raskaana olevien matkustusriskiä

Thaimaassa tavataan noin 20 uutta zikavirustartuntaa viikossa. Viruksen ei ole Aasiassa todettu aiheuttavan mikrokefaliaa eli pienipäisyyttä, kuten Amerikan mantereella, mutta tilannetta tarkkaillaan.

Ulkomaat
Oranssipaitainen terveysviranomainen rusikuttaa kemikaalia ilmaan lähellä pientä pyhättöä.
Terveysviranomainen ruiskuttamassa moskiittoja tuhoavaa kemikaalia Bangokissa 13. syyskuuta. Narong Sangnak / EPA

Thaimaassa on todettu tammikuun jälkeen 200 zikavirustapausta. Thaimaan terveysviranomaiset julkistivat tietoja sen jälkeen, kun terveysalan asiantuntijat olivat vaatineet viranomaisilta suurempaa avoimuutta.

Tiedottaminen on ollut niukkaa ilmeisesti, koska pelätään kielteisiä vaikutuksia turismiin.

Virusta on ollut Thaimaassa, ja myös Malesiassa, vuosia. Tapausten määrä ei ole kansainvälisten arvioiden mukaan varsinaisesti lähtenyt nousuun, sanoo epidemologian asiantuntija, erikoistutkija Jussi Sane Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

– Voi olla, että tapauksia on nyt havaittu aiempaa enemmän, kun asiaan on alettu kiinnittää huomiota ja testejä alettu tehdä. Mitään aktiivista isoa epidemiaa Thaimaassa ei ole, Sane sanoo.

Zikavirusta ei ole Aasiassa yhdistetty kehityshäiriöihin

Latinalaisessa Amerikassa epidemiaksi puhjennut zikavirus ja Aasiassa kiertävä zikavirus ovat samaa tyyppiä, mutta Aasiassa virus ei ole aiheuttanut mikrokefaliaa eli pienipäisyyttä sikiöille. Syytä viruksen erilaiseen vaikutukseen ei tiedetä.

– Vielä ei tiedetä, onko viruskannoissa joku ero. Voi myös olla, että kun Väli- ja Etelä-Amerikassa tapauksia on ollut paljon, myös mikrokefalia tulee helpommin esiin, Sane pohtii.

Thaimaassa on seurattu joitakin zikaviruksen saaneita raskaana olevia naisia, mutta he ovat synnyttäneet normaaleita lapsia.

Singapore luokitellaan riskialueeksi Aasiassa

Virus on kuitenkin levinnyt myös uusille alueille Aasiassa. Aktiiviseksi epidemia-alueeksi luokitellaan tällä hetkellä Singapore. Arvio perustuu Yhdysvaltain tartuntatautiviraston CDC:n luokitteluun, jota seurataan tarkasti myös Suomessa.

Singaporessa todettiin ensimmäinen zikatartunta elokuussa, ja nyt tapauksia on yli 300.

– THL:n suosituksen mukaan raskaana olevien naisten tulisi harkita matkustamisen lykkäämistä Singaporeen, erikoistutkija Jussi Sane sanoo.

Kyseessä on Sanen mukaan varotoimenpide, vaikka Aasiassa ei ole raportoitu kehityshäiriöitä.

Latinalaisessa Amerikassa zikavirusepidemia luokitellaan edelleen aktiiviseksi monessa maassa. Esimerkiksi Brasiliassa on todettu yli 1 800 mikrokefaliatapausta, joiden uskotaan olevan yhteydessä zikavirukseen.

Epidemian huippu on kuitenkin monin paikoin laantunut, ja epidemian levitessä väestön vastuskyky virukselle on lisääntynyt.

Matkustajan on syytä suojautua hyttysten puremilta

Yleisesti ottaen matkailijoiden tulisi aina yrittää suojautua hyttysten puremilta. Näin voi yrittää suojautua esimerkiksi denguekuumeelta, joka on Thaimaassa yleisin hyttysvälitteinen tartuntatauti ja yleisempi kuin malaria.

Ohjeita matkustajille annetaan muun muassa THL:n laatimassa matkailijan terveysoppaassa (siirryt toiseen palveluun).

Lähteet: Reuters