Kuusankosken betonipylväistä kaksi säästymässä

Kouvolan kaupunki on päättänyt hakea purkulupaa vain kahdelle pylväälle. Kaksi jäljelle jäävää on tarkoitus kunnostaa.

Pylväs (Rakentaminen)
Betonipylväs Kuusankoskella
Yle Kymenlaakso

Kouvola on sittenkin säästämässä kaksi Kuusankosken betonipylvästä. Kaupungin aikeena oli purkaa kaikki jäljellä olevat neljä vanhaa suurjännitelinjan tolppaa. Purkamista kuitenkin vastustettiin laajasti.

Teknisen lautakunnan tiistaisen päätöksen mukaan kaupunki hakee purkulupaa vain kahdelle pylväälle. Lautakunta katsoo, että pylväillä on kulttuurihistoriallista arvoa. Lautakunta kuitenkin toteaa, että pylväät ovat huonossa kunnossa turvallisuusriski.

Pystyyn jäävät pylväät ovat kaksi Kymintehdasta lähinnä olevaa. Ne on tarkoitus kunnostaa.

Kaupungin selvitysten mukaan yhden pylvään korjauskustannukset ovat arviolta 25 000 euroa. Pylvään purkaminen on aiemmin arvioitu maksavan 16 000 euroa.