Viron jättimäinen kansallismuseo aukeaa ensi viikolla – odotus kesti 107 vuotta

Sodat ja neuvostohallinto kaatoivat haaveet omasta talosta yli sadan vuoden ajan. Baltian suurin museo avataan puna-armeijan lentotukikohdan paikalle Tarttoon.

kulttuuri
Kansallismuseo iltavalaistuksessa.
Kansallismuseo iltavalaistuksessa.Arp Karm/Eesti Rahva Muuseum

Ensimmäinen vaikutelma rakennuksesta on vähän suuruudenhullu. Viron uuden kansallismuseon lasiseinä näyttää loputtomalta. Pitkälle sitä riittääkin, 356 metriä. Pituusvaikutelmaa lisää perpektiiviharha. Rakennus on toisesta päästään vain pari metriä korkea, mutta pääsisäänkäynti nousee yli 15 metriin.

Viron kansallismuseo ulkoa
Pihatyöt ovat kesken vielä vuosia.Sanna Vilkman/Yle

Lentokoneen nousua mukaileva muoto kuvaa pienen kansan ponnistusta tukalasta menneestä kohti uljasta tulevaa. Se on myös kumarrus paikan historialle. Ranskalaisarkkitehtien suunnittelema Muistojen kenttä on rakennettu entisen lentotukikohdan kiitoradan päähän. Ulos astuttaessa syntyy vaikutelma, kuin katsoisi maisemaa lentohangaarista.

Museon muoto jäljittelee lentokoneen nousukiitoa. Matalin osa vanhan kiitotien päässä on vain 2,4 metriä korkea, pääovien luona rakennuskorkeus on 15,3 metriä.
Museon muoto lähtee nousuun vanhan kiitotien päästä.Sanna Vilkman/Yle

Maisemassa ei tosin vielä vuosiin ole paljoa katsomista. Ruusuntaimet ovat rääpäleitä, nurmikko puskee heinää. Ei tämä ihan valmis ole, myötää tiedotuspäällikkö Kaarel Tarand.

– Varmaan menee vielä monta vuotta, ennen kuin ruusut kasvavat, ja varsinkin siihen, että jostain löytyy lisää rahaa maisemointiin. Tehdään sitä mukaa sitten.

Myös näyttelyiden rakentaminen oli vielä pari viikkoa ennen avajaisia todella pahasti kesken. Tarandin mielestä se ei ole ongelma. Eihän taidemuseo Kumussakaan ollut tauluja seinillä, kun rakennus vihittiin käyttöön.

– Aina viime vaiheessa rakennushankkeista puuttuu vielä yksi kuukausi ja yksi miljoona. Virolaisittain me olemme kuitenkin erittäin hyvin aikataulussa, meillä on melkein kaikki paikallaan. Rakennusta tänne ensimmäiseksi tullaan katsomaan.

Rakennusaikainen ilmakuva antaa käsityksen vanhan kiitoradan päähän nousseen museon mittasuhteista.
Rakennusaikainen ilmakuva antaa käsityksen vanhan kiitoradan päähän nousseen museon mittasuhteista.Eesti Rahva Muuseum

Pitkä kiertolaisuus päättyi

Aikataulussa pysymistä auttoi pitkä suunnitteluvaihe. Tarton oppineiston ja kulttuuriälymystön hellimän hankkeen toteutuminen kesti yli sata vuotta.

Kansallismuseosta ja sen omasta talosta haaveiltiin jo Tarton ensimmäisillä laulujuhlilla 1860-luvulla. Kun kaupungissa tehtiin päätös museon perustamisesta 1909, ei kukaan voinut kuvitella, että varta vasten sille suunniteltu rakennus saataisiin vasta 107 vuotta myöhemmin.

Pisin pysyvä, oma tila museolla oli tällä samalla tontilla maailmansotien välissä. Ennen sotia maat kuuluivat Raadin kartanolle, joka oli rikastunut myymällä viinaa tsaarin armeijalle. Kun saksalaisaateliset jättivät Viron ensimmäisen maailmansodan aikaan, otti valtio kartanon tilukset haltuunsa ja antoi päärakennuksen kansallismuseon käyttöön.

Kiertolaisuus alkoi kuitenkin pian uudelleen. Neuvostoliitto perusti tontille sotilaslentokentän ja kääri alueen piikkilankaan. Kansallismuseon kodittomuuden sinetöi kartanon päärakennuksen palo.

Ravintolasalin ikkunoiden takana häämöttävät vanhan pirtutehtaan rauniot.
Ravintolasalin ikkunoiden takana häämöttävät vanhan pirtutehtaan rauniot.Eesti Rahva Muuseum

Vuosikymmenten ajan Viron kansallismuseon kokoelmat olivat riipin raapin pitkin maata. Neuvostohallinto valtiollisti museoyhdistyksen, mutta pilkkoi sekä kokoelmat että hallinnon. Entisen tuomioistuimen tiloissa olleessa päärakennuksessa oli esillä vain raapaisu esineistä.

Kun Viro itsenäistyi 25 vuotta sitten, olivat kulttuurirakennusten toteutusjonossa ensimmäisinä taideakatemia ja taidemuseo Kumu. Sitten tuli kansallismuseon vuoro. Rakentamispäätös tehtiin 1995 ja kansainvälinen arkkitehtikilpailu pidettiin kymmenen vuotta sitten.

Arkkitehtuurikilpailun voitti pariisilainen DGT Architects (siirryt toiseen palveluun). Suunnitelmaa kiiteltiin ja aikanaan se myös palkittiin (siirryt toiseen palveluun), mutta sen hintalappu tarkoitti pitkän odotuksen jatkumista. Kansallismuseo maksoi 75 miljoonaa euroa, 25 miljoonaa enemmän kuin esimerkiksi taidemuseo Kumu. Maksajaa ei ollut löytyä, sillä Euroopan unioni ei lämmennyt kansallisen hankkeen rahoittajaksi.

– Tämä on itsenäisen Viron kallein kulttuuriprojekti, mutta meillä ei ollut yhtään hyvää ideaa, mistä saadaan rahaa siihen. EU:lle yritettiin vakuuttaa, että tällä on suuri vaikutus Viron turismille, mutta siellä oltiin sitä mieltä, että tämä on virolainen museo virolaisille. Rahat kaivettiin sitten virolaisten taskuista, tupakka- ja viinaveroista, kertoo Tarand.

Museon ydinnäyttelyn seinä näyttää puulta, mutta on hiekalla päällystettyä muovia.
Museon ydinnäyttelyn seinä näyttää puulta, mutta on hiekalla päällystettyä muovia.Eesti Rahva Muuseum

"Koko Viron pitäisi alkaa rakastaa museota"

Syvälle kansan taskuun kurkotetaan myös museon ovella. Kahdentoista euron pääsylipuista on tullut iso polemiikki maassa, jossa keskikuukausiansiot ovat tuhannen euron luokkaa. Kenellä on varaa käydä täällä kaikkien museossa? Tarand antaa kysymykseen virallisen vastauksen.

– Virolaiset ovat eurooppalaisittain kaikkein ahkerimpia museokävijöitä ja kansallismuseo on nauttinut sivistyneistön tukea yli sata vuotta. Se, ottaako kansa tämän omakseen, riippuu siitä, minkä tason tietoa ja elämyksiä voimme tarjota. Meidän mielestämme täällä saa rahalle paljon vastinetta.

Tarandilla on vielä toinenkin vastaus.

– Viron kulttuuripolitiikka on ollut yli kymmenen vuotta sellaista, että tämä ei ole sosiaalityötä. Kulttuurilaitosten pitää rahoittaa itseään ja omia tuloja on oltava. Kustannukset eivät varsinkaan saa kasvaa. Me esimerkiksi saimme tämän uuden rakennuksen, mutta emme yhtään uutta museoalan ammattilaista, ainoastaan avustavaa henkilökuntaa. Uudet tehtävät tulevat vanhojen päälle.

Tarton sadan tuhannen asukkaan tai edes kaikkien virolaisten kertapiipahdus eivät riitä pyörittämään museon taloutta. Lisärahaa hankitaan konferensseilla, juhlilla ja yritystilaisuuksilla. Valtavia, muunneltavia tiloja vuokrataan myös erilaisille kulttuuritapahtumille.

Lisäksi museon väki käy opetusministeriön kanssa neuvotteluja siitä, että kansallismuseovierailu tulisi osaksi koulujen opetusohjelmaa. Tiloja siihen on tarjolla kookkaan peruskoulun verran. Myös oma elokuvateatteri löytyy, listaa Kaarel Tarand. Toiveissa on, että se joka käy kerran, haluaa tulla uudelleen.

– Koko Viron kansan pitäisi ruveta rakastamaan tätä. Sen takia meillä on tapahtumia ja vaihtuvia näyttelyitä ja osa tiloista on yhteisöille ja yhdistyksille, esimerkiksi amatööriarkeologeille. Tämä ei ole vain kansallismuseo, vaan iso kulttuuritalo.

Museossa on valtavasti erilaisia konferenssi-, juhla- ja koulutustiloja. Siellä on myös elokuvateatteri.
Museossa on valtavasti erilaisia konferenssi-, juhla- ja koulutustiloja. Siellä on myös elokuvateatteri.Eesti Rahva Muuseum

Kakkaa ja kerrostaloja

Yksi tapa houkutella ihmisiä palaamaan on elämyksellisyys. Kansallismuseo on täynnä vuorovaikutteista teknologiaa; valopöydillä voi tutkia loputtomia kuva-arkistoja, pedaalia polkemalla voi kuunnella vironkielen vokaaleja, tehtaan pillit viheltävät ja keskiaikaisen kirkonkellon kumun kuulee, kun elektroninen tunnistin havaitsee lähestyvän korvan.

Härvelit eivät silti ole itsetarkoitus, painottaa Viron historiaa kuvaavan ydinnäyttelyn _Kohtaamisia _pääkuraattori Kristel Rattus.

– Aikanaan Viron kansallismuseo keskittyi maalaiselämän taltiointiin, mutta me halusimme kertoa kaikkien niiden tarinoita, joita tällä alueella on elänyt. Teknologian avulla saadaan kokoelmista paljon suurempi osa käyttöön, voidaan sijoittaa tapahtumat laajempaan asiayhteyteen ja antaa useammalle ihmiselle suunvuoro.

Kansallismuseo haluaa nostaa näyttelyllä esiin tavallisen ihmisen ja subjektiiviset kokemukset, kuvailee Rattus.

– Samasta historiallisesta tapahtumasta on esimerkiksi kolmen erilaisen ihmisen kertomus, näin syntyy dialogia. Neuvostoaikaa kuvaillaan muun muassa videohaastatteluissa, joissa ihmiset kertovat arkisista esineistä. Meillä on myös näytillä pienoismalli sosialistisesta kerrostalosta sekä lantaa, ruokaa ja tauteja kuvaavat kokonaisuudet.

Näihin tiloihin tulee näyttely Viron neuvostoajasta.
Näihin tiloihin tulee näyttely Viron neuvostoajasta.Eesti Rahva Muuseum

Sukukansojen näyttely on poliittinen pelikortti

Viron historiaan keskittyvän Kohtaamisten lisäksi kansallismuseossa on toinenkin pysyvä näyttely,_ Uralin kaiku_. Se käsittelee suomalais-ugrilaisten kansojen, kuten vepsäläisten, liiviläisten ja marien kieliä ja kulttuureja.

Näyttely on rakennettu sen mukaan, mitä esineitä museon kokoelmista on sattunut löytymään; yhdeltä sukukansalta esitellään häitä, toisilta saunaa. Systemaattinen perinteiden taltiointi on vuosikymmenten varrella ollut hankalaa milloin mistäkin syystä, kertoo Kaarel Tarand.

– Museot eivät jossain vaiheessa tehneet mitään yhteistyötä, joten saatettiin kerätä samoja asioita, ja jättää keräämättä kokonaan jotain muuta. En toisaalta tiedä, onko niin tärkeää, että jokaisesta kylästä olisi otettu puukauha talteen. Tässä näyttelyssä on tehty välttämättömyydestä hyve.

Tarandin mielestä on kuitenkin mittaamattoman arvokasta, että katoavien, pienten kansojen historiaa on saatu talteen edes jonkin verran. Suomalais-ugrilaisista kansoista suuri osa asuu Venäjän alueella ilman autonomiaa. Monen pienen kansan kieli ja kulttuuri on katoamassa.

– Ennen itsenäisyyttä Virosta ei päässyt tekemään etnologista tutkimustyötä mihinkään muualle kuin neuvostomailla asuvien kansojen pariin. Silloin sentään oli vielä aineistoa jota kerätä.

Viron kansallismuseo tekisi mieluusti Venäjän alueella asuvien sukukansojen kanssa yhteistyötä esimerkiksi tapahtumien muodossa. Se kuitenkin kaatuu usein kahteen asiaan: rahaan ja Venäjän viranomaisiin, summaa Tarand.

– Venäjä ei esimerkiksi myönnä kansantanssiryhmille viisumeita, eikä näille ryhmille oikein ole maksajaakaan.

Viro on lyönyt ja lyö suomalais-ugrilaisen kortin pöytään tämän tästä Venäjän kanssa asioidessaan. Kansallismuseon tiedotuspäällikkö kuvailee Uralin kaiku -näyttelyä maattomien kansojen kulttuuriseksi lähetystöksi.

– Viron oma itsenäisyys perustuu kansojen itsemääräämisoikeuteen. Meidän mielestämme tämä oikeus pitäisi olla jokaisella kansalla, myös kielisukulaisillamme Venäjän alueella. Viro on aina tukenut ja tutkinut pieniä kansoja, joilla ei ole itsenäistymisen mahdollisuutta.

Pienten kansojen oikeuksista melskaaminen ei ole omiaan parantamaan Viron Venäjän-suhteita, Tarand toteaa.

– On se poliittisesti vaikea juttu aina, kun otetaan nämä asiat korkealla tasolla esille. Ei sillä toisaalta ole väliä, kun Virolla on Venäjän kanssa huonot välit muutenkin.

Suomalais-ugrilaisten kansojen näyttelykokonaisuutta rakennetaan
Suomalais-ugrilaisten kansojen näyttelykokonaisuutta rakennetaanEesti Rahva Muuseum