Brasilian entinen presidentti Lula korruptiosyytteisiin

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Luiz Inacio Lula da Silvaa syytetään virallisesti korruptiosta, vaikka epäilyjä asiasta on esitetty vuosikausia.

Ulkomaat
Parrakas Lula da Silva puhuu oikeassa kädessään olevaan mikrofoniin ja elehtii vasemmalla kädellään, jonka etusormi ja peukalo ovat yhdessä. Lulalla on tummansininen kauluspaita. Taustalla seisoo kannattajia.
Brasilian entinen presidentti Luiz Inácio Lula da Silva.Leo Barrilari / EPA

Brasiliassa liittovaltion syyttäjät ovat asettaneet entisen presidentin Luiz Inacio Lula da Silvan syytteisiin korruptiosta. Myös Lulan vaimo ja kuusi muuta ihmistä saivat syytteet korruptiosta.

Syytteet liittyvät valtion öljy-yhtiön Petrobrasin ympärillä kuohuvaan korruptioskandaaliin. Lulaa epäillään Sao Paulon rannikolla olevan luksusasunnon vastaanottamisesta lahjuksena. Lulaa saattaa odottaa pidätys.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Lulaa syytetään virallisesti korruptiosta, vaikka epäilyjä asiasta on esitetty vuosikausia. Käynnissä on kuitenkin myös toinen oikeudenkäynti, jossa Lulaa syytetään korruption peittelystä Petrobras-skandaaliin liittyen.

Lula on yhä kaikkein suosituin poliitikko Brasiliassa. Hän istui kaksi kautta presidenttinä 2003–2010.

Viime kuussa Lulan seuraaja Dilma Rousseff erotettiin virastaan vallan väärinkäytöksestä epäiltynä.

Lähteet: Reuters