Hautausmaista on tullut ulkoilupuistoja, joissa pyöräillään ja sauvakävellään – grillaustakin on kokeiltu

Pääosin hautausmailla osataan yhä käyttäytyä, mutta toisinaan hyviä tapoja ja tilannetajua kaivattaisiin.

Kuva: Nella Nuora / Yle

Pyöräilijät, lenkkeilijät, sauvakävelijät ja koiranomistajiat ovat yhä tutumpi näky hautausmailla.

Hiljentyminen ja mietiskely ovat yhä läsnä, mutta pelkkiä muistelupaikkoja ne eivät enää ole, sanoo Minnesvårdarna-yhdistyksen eli hautausmaakulttuurin ystävien intendentti Henrik Degerman.

– Tänne tullaan nykyisin puistokävelylle, eikä enää vain etsimään omaisten hautaa tai katsomaan muistomerkkejä ja päivämääriä.

Töölöläiselle Hilkka Sainiolle Helsingin Hietaniemen hautausmaa on mieluinen ulkoilupaikka.

Minnesvårdarna-yhdistyksen intendentti Henrik Degerman Kuva: Nella Nuora / Yle

– Neuvon tänne usein ulkopuolisiakin. Pyöräily tai koirien ulkoiluttaminen eivät minusta oikein sovi alueelle, mutta onhan täällä suhteellisen rauhallista eli ei minulla ole paljon valittamista, Sainio sanoo.

Kaija Almilallekaan hautausmaat eivät ole puistoja muiden puistojen joukossa vaan nimenomaan rauhan ja kunnioituksen paikkoja.

– En itse koskaan sauvakävele oikaistessani hautausmaan halki, Almila sanoo.

Festarikansaa ja kertakäyttögrillejä

Hietaniemen hautausmaan ylipuutarhurin Ari Pipatin mukaan ulkoilijat noudattavat yleisesti ottaen hyvin järjestyssääntöjä.

– Ei tästä mikään liikuntapuisto ole vielä tullut, Pipatti sanoo.

Hautausmaalta on löytynyt myös makuupusseissa nukkuvaa festarikansaa.

Ari Pipatti, ylipuutarhuri

Vaikka suoranaista häiriökäyttäytymistä hautausmaalla näkee harvoin, toisinaan ihmisten tilannetaju rakoilee. Esimerkiksi kesällä hautausmaalla on jopa grillattu pääkäytävän varrella.

– Onneksi kertakäyttögrilli oli jätetty käytävälle eikä heitetty roskikseen. Hautausmaalta on löytynyt myös makuupusseissa nukkuvaa festarikansaa, Ari Pipatti kertoo.

Hietaniemen hautausmaan ylipuutarhuri Ari Pipatti Kuva: Nella Nuora / Yle

Suomessa ruoka ei perinteisesti ole kuulunut hautausmaille, vaikka monissa uskonnoissa lähiomaisten haudoille on tapana viedä ruokaa ja juomaa.

– Latinalaisamerikkalaisissa maissa ja ortodoksisella puolella haudoille istutaan ja nautitaan muistoaterioita vainajien kunniaksi. Miksei se sopisi tännekin, miettii Minnesvårdarna-yhdistyksen intendentti Henrik Degerman.

Piknikit ovat tulleet myös suomalaisille hautausmaille, erityisesti Helsingin Vanhankirkon puistikossa eli tuttavallisemmin Ruttopuistossa on kokoonnuttu jo vuosikymmeniä.  Tosin suomalaiset piknikit ovat useimmiten ystävien tapaamisia kuin edesmenneiden muistohetkiä.

Kummitusjutut hiipuneet

Populaarikulttuurin synnyttämä kauhukuvasto on jo niin kulunutta, että se on menettänyt tehoaan. Ihmisten suhde kuolemaan on myös muuttunut etäisemmäksi. Nämä ovat osin haihduttaneet kalmistoihin ja kuolemaan liittyviä pelkoja.

– Kummitustarinoita ei enää kerrota. Itse pidän kummitustarinoista, koska niissä tulee esiin vainaja ihan toisenlaisella, elävällä tavalla. Tuskinpa hautausmaille tulee enää murrosikäisiä poikajoukkoja pelottelemaan toisiaan, Henrik Degerman toteaa.

Peloissakin on kulttuurin ja uskontoon liittyviä eroja.

– Tiedän, että jopa meidän työntekijöillä on näitä pelkoja, etenkin katolisesta kulttuurista tulevilla. Kunnioituksesta vainajaa kohtaan he eivät voi edes työnteon vuoksi nousta seisomaan haudan päälle, sanoo Hietaniemen hautausmaan ylipuutarhuri Ari Pipatti.

Kuva: Nella Nuora / Yle

Hautausmaiden ystävä

Saapuessaan vieraalle paikkakunnalle Henrik Degerman menee aina tutustumaan paikalliseen hautausmaahan.

– Ennen hautakiviin laitettiin työpaikat ja tittelit, nyt ollaan vaatimattomia, tittelit on tiputettu pois. Aiemmin saaristopitäjän tunnisti heti merikapteenien ja kalastajien haudoista.

Minnesvårdarna-yhdistys eli Hautausmaakulttuurin ystävät perustettiin vuonna 1992. Sen jäseninä on kuusi yhteisöä. Yhdistys huolehtii hautasmuistomerkkien luetteloimisesta, entisöimisestä ja hoidosta sekä järjestää hautausmaakierroksia ja alan seminaareja.

Nykyisin yhdistystä työllistää sortuvien hautamuistomerkkien pelastaminen. Yksi tällainen on taiteilija Edelfeltin vanhempien hauta Hietaniemen hautausmaan vanhalla puolella vuodelta 1869. Sen restauroinnin hinta-arvio on 35 000 euroa.

– On ymmärrettävää, ettei jälkeläisillä ole tällaisia rahoja laittaa esi-isän hautaan. Olemme yrittäneet kovasti eri yhdistyksiltä kysellä, olisiko heillä intressiä auttaa, Degerman sanoo.

Pohjolan vehreät leposijat

Mannermaisilla hautausmailla hautakivet ovat lähes kiinni toisissaan, joten väliin ei mahdu puita tai muuta kasvillisuutta. Pohjolan hautausmaita leimaakin puistomaisuus.

Elävillehän nämä paikat on tehty, jotta elävät saavat täällä kulkea.

Henrik Degerman, Minnesvårdarna-yhdistys

Viimeisillä leposijoilla asuu myös eläimiä, kuten oravia, kaneja ja lintuja. Ulkomaalaiset mainitsevatkin usein, kuinka he hakeutuvat hautausmaille ihmettelemään suomalaista luontoa, Degerman kertoo.

Helsingin Hietaniemen hautausmaan vihreää puistomaista näkymää vaalitaan myös tulevina vuosikymmeninä.

– Mutta kun vanhoja suurikokoisia puita joudutaan turvallisuussyistä jatkuvasti poistamaan, alueen ilmekin muuttuu vähitellen valoisammaksi, ylipuutarhuri Ari Pipatti kertoo.

Ihmisten arkipäiväistynyt suhde hautausmaihin ei Degermanin mukaan vie pois paikan pyhyyttä.

– Elävillehän nämä paikat on tehty, jotta elävät saavat täällä kulkea.