Joutsenon surman käsittely päättyy tänään käräjäoikeudessa

Etelä-Karjalan käräjäoikeus saa tänään päätökseen Joutsenossa lähes vuosi sitten sattuneen nuoren tytön surman suullisen käsittelyn.

Joutseno
Poliisin lauantaina eristämä alue Joutsenossa.
Henkirikos tapahtui Joutsenon Rientolan nuorisotalon läheisyydessä vajaa vuosi sitten.Lehtikuva

Tänään aamupäivällä alkavassa istunnossa otetaan kantaa muun muassa siihen, miten syytetyn mielentilatutkimuksen tulos vaikuttaa tuomioon. Joutsenolaismies on aiemmin myöntänyt aiheuttaneensa 16-vuotiaan tytön kuoleman, mutta kiistänyt murhan.

Tyttö menehtyi väkivallan seurauksena Joutsenossa sijaitsevan nuorisotalon Rientolan läheisyydessä 30. lokakuuta 2015.

Murhan lisäksi miestä syytetään myös lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Käräjäoikeus julistaa tuomion myöhemmin.