Viikko tieteessä: Miten mullistava syöpähoito toimii Suomessa ja uteliaisuus suojaa mieltä vääristymiltä

Tieteen suurimpia saavutuksia ja ihmeellisimpiä löydöksiä viikon varrelta.

tiede
Viikko tieteessä
Yle Uutisgrafiikka

Uudenlaista syöpähoitoa Helsingissä – ensimmäisenä maailmassa

Helsingissä aletaan ensimmäisenä maailmassa antaa syöpäpotilaille sädehoitoa uudenlaisella laitteistolla (siirryt toiseen palveluun) parin vuoden päästä. Yhdysvaltalainen Neutron Therapeutics rakentaa neutronisuihkun tuottavan laitteiston Meilahden sairaala-alueen viereen. Boorineutronikaappaushoito on maailman mittakaavassa harvinaista, mutta sitä annettiin 1999–2011 Otaniemen pienen tutkimusydinreaktorin avulla parillesadalle potilaalle. Potilas makasi reaktorin vieressä ja painoi sairaan kohtansa vasten pientä aukkoa reaktorin kyljessä. Reaktori kytkettiin päälle, ja uraani halkesi synnyttäen neutroneita. Neutronisuihku muokattiin sopivan hitaaksi ja ohjattiin aukosta kohti syöpäkudosta.

Toisin kuin tavallisessa sädehoidossa, boorineutronikaappaushoidossa syöpäsolut merkataan kemiallisesti ennen nitistämistä. Potilaalle annetaan liuoksena suoneen boorifenyylialaniinia eli aminohappoon sidottua booria. Hoito tuhoaa syöpäsolujen dna:ta, mutta ei juuri vaurioita terveitä soluja, eikä syöpäsolu pysty hoidon jälkeen enää jakautumaan. Hyvässä tapauksessa kasvain katoaa ajan mittaan täysin.

BNCT-sädehoitolaite
BNCT-sädehoitolaiteNeutron Therapeutics

Uteliaisuus suojelee mieltä vääristymiltä

Psykologiassa on pitkään osoitettu, että koulutus ja älykkyys eivät estä politiikkaa muovaamasta maailmankuvaa, vaikkeivät uskomukset pitäisikään yhtä kovan tieteen kanssa. Siksi virhekäsityksiä ei esimerkiksi pysty oikaisemaan lisätiedolla, koska ihmisillä on tapana hylätä faktat, jotka eivät istu heidän näkemyksiinsä. Ne joilla on eniten koulutusta, korkeimmat matemaattiset kyvyt ja hyvät kyvyt reflektoida näkemyksiään, vastustavat todennäköisimmin tietoa, joka on vastoin heidän aiempia näkemyksiään. Sen sijaan, kyky punnita faktoja riippuu uteliaisuudesta (siirryt toiseen palveluun).

Kuten aiemmissakin tutkimuksissa, tässäkin liberaalit demokraatit olivat sitä mieltä, että esimerkiksi ilmastonmuutos on uhka ihmisten terveydelle, turvallisuudelle ja vauraudelle, kun konservatiivit republikaanit olivat enemmän sitä mieltä, että näin ei ole. Mitä enemmän vasemmiston edustajalla oli tieteellistä taustaa, sitä suurempana uhkana näitä pidettiin, oikeistossa vahvempi tieteellinen tausta taas näyttäytyi niin, että uhka oli paljon pienempi.

Kun mitattiin uteliaisuutta, vasemmiston ja oikeiston erot säilyivät, mutta mitä enemmän tieteellinen tieto kiinnosti, sitä suurempana uhkana esimerkiksi liuskekaasun tuotantoa pitivät sekä liberaalit että konservatiivit. Tutkimuksessa sai valita tutkimuksen, joka tuki olemassa olevia tietoa tai niihin nähden yllättävän tutkimuksen. Uteliaat kumosivat ennakkokäsitykset ja valitsivat tiedot, jotka yllättivät ja vavisuttivat aiempia näkemyksiä, sekä oikealla että vasemmalla. Uteliaisuus siis saattaa suojata meitä siltä, ettemme käytä tiedettä pönkittääksemme jo olemassa olevia näkemyksiämme, vaan saadaksemme laajemman ymmärryksen asioista.

Sanomalehden sivut taitetaan painokuntoon sähköisesti tietokoneella.
Sanomalehden sivut taitetaan painokuntoon sähköisesti tietokoneella.Simo Pitkänen

Naisten kuolleisuus synnytyksissä on puolittunut

Lancetin tutkimuksen mukaan (siirryt toiseen palveluun) 100 000 synnyttäjää kohti nyt kuolee enää 216, kun vuonna 1990 samasta määrästä synnytyksiä äitejä kuoli 385. YK:n asettama tavoite oli, että äitien synnytyskuolleisuus olisi laskenut 75 prosenttia, kun se laski nyt 44 prosenttia. Globaali eriarvoisuus on kasvamaan päin: äidin riski kuolla synnytykseen on yksi 4 900:sta korkean elintason maissa, kun Saharan eteläpuolisessa Afrikassa yksi 36 naisesta kuolee synnytyksessä. Tutkimusaikana 53 miljoonaa naista synnytti ilman minkäänlaista hoitoa tai kätilön avustusta. Ongelma ei ole pelkästään kehitysmaissa, vaan myös sosiaalisessa eriarvoisuudessa kehittyneissä maissa: vuonna 2010 tummaihoinen äiti kuoli todennäköisemmin synnytykseen New Yorkissa kuin naiset Pohjois-Koreassa tai Vietnamissa.

Lasta hoidettiin paikallisessa sairaalassa Heratissa, Afganistanissa 14. tammikuuta 2014.
Lasta hoidettiin paikallisessa sairaalassa Heratissa, Afganistanissa 14. tammikuuta 2014. Jalil Rezayee / EPA

Terveellisesti syövät lapset lukevat paremmin

Terveellisesti syövillä lapsilla on kolmen ensimmäisen kouluvuoden aikana muita parempi lukutaito. Tutkimuksessa seurattiin 161 kuopiolaista lasta ensimmäiseltä kolmannelle luokalle. Ruokavalio selvitettiin ruokapäiväkirjoilla ja koulutaidot standardoiduilla testeillä. Runsaammin kasviksia, hedelmiä, marjoja, täysjyvää, kalaa ja tyydyttymättömiä rasvoja sekä vähemmän sokeria syövät lapset menestyivät muita paremmin lukutaidon testeissä. Ruokavalion ja lukutaidon yhteydet olivat riippumattomia monista muista tekijöistä kuten perhetaustasta, fyysisestä aktiivisuudesta, rasvaprosentista ja fyysisestä kunnosta.

Suomen virallisten suositusten mukainen lautasmalli.
Valtion ravitsemusneuvottelukunta.

Huikeita näkymiä Marsin pinnalta

Marsista saatiin ihastella uusia näkymiä, kun punaisen planeetan pinnalla vaeltava Curiosity-mönkijä lähetti Maahan kuvia Aeolis Mons -vuoren juurelta. Mönkijän ottamat värikuvat paljastavat ajan kuluttamia hiekkakivikerrostumia ja maisemia Marsin pinnalta. Kuvat auttavat tutkijoita ymmärtämään paremmin muinaisten hiekkadyynien kokemia muutoksia. Nykyinen maisema sai alkunsa, kun tuulen muodostamat hiekkadyynit hautautuivat maahan, kohtasivat pohjaveden ja muuttivat koostumustaan. Ajan myötä hiekkakivikerrostumat paljastuivat maasta ja hioutuivat nykyiseen muotoonsa. Aeolis Mons -vuori näyttää Curiosityn kuvien perusteella muodostuvan kuluneista sedimenttikerroksista. Kerrosten uskotaan maanneen muinaisten järvien pohjalla miljardeja vuosia sitten.

Nasan Marsiin lähettämä Curiosity laskeutui lähelle Aeolis Mons -vuorta elokuussa 2012. Curiosityn tehtävänä on selvittää, miksi ja koska Marsin olosuhteet muodostuivat elämälle vähemmän suotuisiksi.

Vuorenrinnettä ja taustalla Gale-kraatteri Sharp-vuoren juurella Marsissa.
Vuorenrinnettä ja taustalla Gale-kraateri Sharp-vuoren juurella.NASA / JPL-Caltech / MSSS