Koe uusi yle.fi

Sanna Ukkola: Miksi piileksit, Juha Sipilä?

Moni toimittaja kummeksuu Sipilän välttelevää mediasuhdetta: Silence of the Sipilä!

Yle Blogit
Sanna Ukkola
Yle

Pääministeri Juha Sipilän vastaus Maikkarin toimittajan kysymykseen liikenneministeri Anne Bernerin kohtalosta oli typerryttävä:

"Jos, jos ja jos. Mitä jos Yle loppuu tai Maikkari loppuu, mitä sitten?" Sipilä näpäytti asiaa utelevalle toimittajalle.

Näin hän katkaisi kiusalliset kysymykset lyhyeen – ja vaikka hän ryyditti kommenttiaan naurahduksella, jotkut tulkitsivat sen uhkaukseksi. Entäs sitten, jos jäätte työttömiksi? Entäs sitten, jos panen rahahanat kiinni? Varokin kyselemästä liian vaikeita!

Helsingin Sanomat kirjoitti viime viikolla Sipilän mediasuhteista otsikolla Näkymätön pääministeri. Siinä HS:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimittaja kummasteli Sipilän näkymättömyyttä ulkopoliittisissa kysymyksissä.

Sipilän näkymättömyyttä ihmetellään jo keskustankin sisällä. Myös moni politiikan toimittaja kertoo Sipilän hankalasta mediasuhteesta. Sipilää on vaikea saada pidempään, mahdollisesti tiukempaan, haastatteluun – ja jos hänet saa, hän vastailee niukkasanaisesti.

Kyllä, pääministeriä voi haastatella eduskunnan käytävillä ja hän esiintyy välillä ajankohtaisohjelmissakin. Mutta varsinkin haastavat formaatit ja tiukat kysymykset hän kiertää kaukaa. Haastatteluissa hän puhuu ympäripyöreitä ja häneltä on vaikea saada vastauksia.

Jo 2015 eduskuntavaalien aikana ihmeteltiin, kuinka Sipilä jäi pois arvotenteistä: Kun ei tee eikä sano mitään, ei tee virhettä. Silence of the Sipilä, irvaili HS:n Uutisraportti tuolloin.

Iltalehden ärhäkkä toimittaja Tommi Parkkonen kertoo, kuinka Sipilä on laittanut hänet kokonaan boikottiin:

“Maaliskuussa Sipilä sanoi minulle, että hänellä on “henkilökohtainen ongelma” kanssani eikä hän jatkossa vastaa kysymyksiini. Ei ole maaliskuun jälkeen edes tervehtinyt minua.”

Parkkonen sanoo, että muutama muukin poliitikko on hermostunut hänen jutuistaan.

“Ovat haukkuneet naamatusten, mutta silti ovat puheväleissä ja antavat kommentteja. Ymmärrän, että pääministerillä menee hermot yksittäisen toimittajan näsäviisaisiin besserwisser-juttuihin, mutta onhan se kyseenalaista journalismin ja demokratian kannalta, että pääministeri laittaa niiden vuoksi dispoon.”

Helsingin Sanomissa useampi toimittaja ihmettelee Sipilän haastattelemisen vaikeutta. Politiikan toimituksesta kerrotaan, että haastattelun järjestäminen pääministerin kanssa oli poikkeuksellisen haastavaa ja kesti pitkään. Soittopyyntöihin Sipilä saattaa vastata sähköpostilla, mikä on hankalaa, koska HS pyrkii olemaan käyttämättä sähköpostivastauksia. Niihin ei voi esittää vastakysymyksiä eikä voi koskaan tietää, kuka sähköpostin on edes kirjoittanut.

Usein tilanne huutaisi kommenttia Sipilältä, mutta sellaista ei näy missään.

Toimittaja Matti Virtanen onnistui saamaan haastattelun Sipilältä Talouselämä-lehdelle. Heti haastattelun alussa pääministeri kieltäytyi istumasta tuoliin, joka oli valittu ja valaistu valokuvausta varten. Kun Virtanen kertoi käyttävänsä matkapuhelinta muistiinpanovälineenä, Sipilä nousi hakemaan oman tallennuslaitteensa.

“Poliitikotkin ovat vain ihmisiä ja osaavat kiukutella siinä missä me taviksetkin. Hän oli huonolla tuulella ja halusi ehkä pienillä eleillä osoittaa, ettei luota mediaan”, Virtanen kuittaa.

Iltalehden Juha Ristamäki kertoo ihmetelleensä, kun ei saanut Sipilältä lainkaan vastauksia pääministerin bisnesjärjestelyistä, joista hän kirjoitti.

“Hän on varmaan taustansa ja rahojensa takia erilainen: ei koe tarvetta olla median käytettävissä”, Ristamäki pohtii.

Moni toimittaja korostaa erityisavustaja Riina Nevamäen roolia: hän on rakentanut Sipilän ympärille vankan suojamuurin.

Ylen Marja Sannikka haastatteli lähes kaikki huippupoliitikot Kioskin Marjan vallassa -ohjelmassaan, joka ei silitellyt poliitikkoja myötäkarvaan. Sipilä kieltäytyi kutsusta koko yhdeksän kuukauden ajan.

Ylen Aamu-tv:ssä pääministeri Sipilä on ollut tasan yhden kerran – koululaisten haastateltavana. Hyvä niin, mutta mielellämme ottaisimme pääministerin myös ammattitoimittajan tekemään haastatteluun – kysytty on ja monta kertaa.

“Ajankäytöstä ei voi olla kyse, koska Sipilällä on kuitenkin aikaa antaa pitkiä haastatteluja esimerkiksi hallituskumppaninsa kokoomuksen kansanedustajalle Hjallis Harkimolle, jonka show’ssa hän esiintyi. Olisi hyvä, jos Sipilä antautuisi useammin myös normaaleihin politiikan haastatteluihin”, eräs vaikutusvaltaisen politiikan toimituksen esimies pohtii.

Kansalaisilla on oikeus tietää, millä tavalla Suomen ylin päättäjä käyttää valtaa. Se tarkoittaa myös sitä, että hänen tulisi altistaa itsensä myös vaikeille kysymyksille ja haastaville toimittajille. Sillä niin toimii avoin, demokraattinen yhteiskunta.

Palataan vielä kolumnin alkuun. Oliko Sipilän Berneriin liittyvä sähähdys vitsi tai vahinko – vai onko se pääministerin toimintatapa vaikeissa tilanteissa? Emme tiedä, koska Sipilä ei suostu tätä puolta itsestään paljastamaan.

Sanna Ukkola
Kirjoittaja on Ylen aamu-tv:n juontaja

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Digitaalinen terveydenhoito

Terveysteknologia on vientihitti – Suomalaisfirmoilla kotikutoinen ongelma

Libanon

Saad al-Hariri palasi takaisin Libanoniin – Ero pääministerin tehtävästä on edelleen auki

Uber

Uber peitteli 57 miljoonan kuljettajan ja asiakkaan tietojen hakkerointia

Abitreenit

Sensoria ei säväytetä pelkillä faktaluetteloilla – näin kirjoitat paremmin historian yo-kokeessa