Imatralainen toiseksi nopein Supersportin MM-osakilpailussa – villillä kortilla kisaan

Imatralainen Niki Tuuli sijoittui sunnuntaina toiseksi ratamoottoripyöräilyn Supersportin MM-sarjan osakilpailussa Saksassa. Hän haastoi hallitsevan maailmanmestarin ja jätti taakseen monta kokenutta kuljettajaa.

Supersport
Niki Tuuli
Tommi Parkkinen/Yle

Kallio Racing teamissä ajava imatralainen Niki Tuuli sijoittui ratamoottoripyöräilyn Supersport 600-sarjan MM-osakilpailussa toiseksi. Saksassa käydyssä kisassa Tuuli kykeni antamaan moninkertaiselle, hallitsevalle maailmanmestarille, Turkin Kenan Sofuoglulle kovan vastuksen.

Jo lauantaina ajetussa aika-ajossa imatralaismies osoitti vauhdin olevan kohdallaan ja starttasi sunnuntain kilpailuun toisesta ruudusta.

– Otin hyvän startin ja meillä olikin suunnitelma, että lähden heti Kenanin perään, jotta pääsen muilta karkuun. Ajaminen tuntui tosi hyvältä ja helpolta, vaikka toki jouduin puristamaan koko ajan paljon, Tuuli kertoo.

Varmistellen kakkoseksi

Tuuli pääsi kerran Kenanista ohitsekin, mutta päätti lopulta ajaa mestarin perässä. Hänen taktiikkansa oli odottaa Kenanin tekevän virheen. Sitä ei kuitenkaan tapahtunut.

– Viimeisellä kierroksella päätin, että en lähde haastamaan väkisin, sillä viikonlopun kohokohta eli podium oli jo käden ulottuvilla ja ajoin varmasti maaliin toisena. Tiimi teki mahtavaa työtä viikonloppuna ja kaikki toimi niin kuin oltiin suunniteltukin, Tuuli sanailee tyytyväisenä.

Tuuli osallistuu tallinsa Kallio Racingin kanssa kolmeen MM-sarjan osakilpailuun villillä kortilla. Seuraavaksi kisataan Ranskassa ja Espanjassa.