1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kavallus

Uudenkaupungin korkeaa virkamiestä ja ex-puheenjohtajaa epäillään puutaloyhdistyksen varojen kavaltamisesta

Talousrikosepäily koskee reilua 40 000:ta euroa. Syyttäjä vaatii molemmille ehdollista vankeutta.

kavallus
Lakikirja.
Oikeus katsoi tuomitun täytyneen tietää tekonsa johtavan uhrin kuolemaan. Arkistokuva.Yle

Syyttäjä vaatii Uudenkaupungin johtavalle virkamiehelle ehdollista vankeusrangaistusta törkeästä kavalluksesta. Asia liittyy kaupungissa järjestetyn "Pytinkien Paris" -puutalotapahtuman talousepäselvyyksiin.

Syytteen mukaan rikos tapahtui marraskuun 2012 ja tammikuun 2014 välisenä aikana. Virkamies toimi tuolloin tapahtumaa järjestävän yhdistyksen varapuheenjohtajana. Syyttäjä katsoo naisen tehneen yhteistyötä yhdistyksen puheenjohtajana ja rahastonhoitajana toimineen miehen kanssa. Myös miestä epäillään törkeastä kavalluksesta ja lisäksi törkeästä kirjanpitorikoksesta.

Syytteen mukaan mies laiminlöi liiketapahtumien ja tilinpäätösten kirjaamista. Kavallettu summa on reilut 40 000 euroa. Myös hänelle vaaditaan ehdollista vankeutta.

Syyttäjä perustelee rangaistusvaatimustaan summan suuruudella. Lisäksi hän katsoo kaksikon käyttäneen hyväkseen vastuullista asemaansa ja aiheuttaneen yhdistykselle tuntuvaa vahinkoa.

Molemmat vastaajat kiistävät rikosepäilyt. Tilit on hoidettu asianmukaisella tavalla. Virkamies korostaa, että kyse on yhdistyksen sisäisestä kärhämästä. Uudella hallituksella ei ollut tietoa tapahtuman aiemmista järjestelyistä, ja se päätti viedä asian poliisitutkintaan.

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden piti käsitellä syytteitä maanantaina. Istunto kuitenkin peruuntui. Oikeus suostui virkamiehen pyyntöön julkistaa oikeudenkäyntiaineisto. Näin hänellä on mahdollisuus puolustaa itseään, jos Uudenkaupungin kaupunginhallitus käsittelee mahdollista pidättämistä virantoimituksesta.

Lue seuraavaksi