Saimaannorpan kuutteja syntynyt tänä vuonna ennätysmäärä

Saimaannorpan suojelu on tuottanut tulosta. Tänä vuonna on syntynyt 86 kuuttia, mikä on paras tulos yli 30 vuotisen seuranta-ajan aikana. Myös saimaannorpan pesiä löydettiin ennätyksellisen paljon.

luonto
Saimaannorppa, mustavalkoinen
Jouni Koskela

Saimaannorppia on tänä talvena noin 360, arvioi Metsähallitus. Kuutteja on syntynyt ilahduttavat 86. Kuuttien määrä on lisääntynyt verkkokalastusten kevätrajoitusalueiden laajentamisen sekä apukinosten ansiosta.

Metsähallituksen mukaan etenkin kahtena viime vuotena havaittu poikasmäärän nousu osoittaa suojelupäätösten ja -toimien onnistumisen.

Vuosina 2010 ja 2011 yhä useampi kuutti selvisi hengissä. Nyt ensimmäiset näinä vuosina syntyneistä norpista ovat saavuttaneet sukukypsyyden ja lisänneet kannan syntyvyyttä. Vapaaehtoistyöllä ja Metsähallituksen johdolla tehdyt apukinokset ovat ehkäisseet luontaisten pesäkinosten puutteesta johtuvaa pesäkuolleisuutta.

Synnyttävät naaraat ensimmäisiä pesäntekijöitä

Saimaannorppakanta on kasvanut viime vuosina noin neljän prosentin vauhtia. Pesiä löydettiin tänä vuonna 722, mikä on yli 30-vuotisen seurantahistorian ennätys. Samoin arvioitu kuuttien määrä, 86, sekä arvio synnytyskykyisten naaraiden määrästä, 111, ovat kaikkien aikojen suurimmat.

Ylitarkastaja Tero Sipilä Metsähallituksesta kertoo, että synnyttävät naaraat valitsevat pesäpaikan ensimmäisenä. Urokset ja nuoremmat sekä vanhemmat norpat pääsevät kinoksiin pesäntekoon vasta lisääntymiskykyisten naaraiden jälkeen. Jos lunta on vähän, se voi tarkoittaa, että osa norpista ei ala pesäntekoon ollenkaan.

– Norppa on matriarkaalinen, mikä on lisääntymisen kannalta luonnollista. Hyvälumisena talvena jokaisella norpalla yleensä on kaksi tai kolme pesää. Makuupesä ja varapesä tai vaihtopesä. Tänä talvena lunta oli hyvin, ja siksi pesiä oli niin paljon, sanoo Sipilä.

Aluksi talvi näytti vähälumiselta, minkä takia apukinoksia norpalle kolattiin vapaaehtoisvoimin. Maaliskuu toi kuitenkin lisää luonnonlunta. Silti apukinosten hyöty näkyi.

– Tämänvuotisista 86 kuutista 36 syntyi apukinokseen, toteaa Sipilä.

_Täydennetty 19.9. kello 13:53: Lisätty tietoa norpan pesimätavoista. _