Suuri postimerkkiuudistus mullistaa joulukorttien lähetyksen – nyt kannattaa hamstrata joulumerkkejä

Postimerkit uudistuvat vuodenvaihteessa. Joulukorttiin voi jatkossa liimata tavallisten kirjeiden tapaan ikimerkin, joka ei vanhene.

Kotimaa
Uusi joulumerkki ikimerkkinä
Joulun ikimerkin tunnistaa jatkossa pienestä lumihiutaleen kuvasta postimerkin kulmassa.Posti

Posti uudistaa kirjelähetysten postimerkit vuodenvaihteessa. Samalla poistuu lähetysten jako ykkös- ja kakkosluokkaan.

– Kaikki kotimaan kirjeet kulkevat jatkossa samassa luokassa. Postimerkin hinta on 1,20 euroa eli sama kuin ykkösluokan merkin hinta nyt, kertoo kuluttajien kirjepalveluista vastaava Ulla Seppälä Postista.

Pöytälaatikosta löytyvät kakkosluokan ikimerkit kelpaavat kuitenkin myös jatkossa, sillä niille tehdään tekninen arvonkorotus vuodenvaihteessa. Kakkosluokan postimerkin hinta on 1,10 senttiä.

– Nykyiset ikimerkit eivät vanhene. Niille ei myöskään tarvitse tulevina vuosina ostaa lisämerkkiä, vaikka hinnat muuttuisivatkin, Seppälä toteaa.

Uudistuksen myötä ikimerkin voi liimata jatkossa myös joulukorttiin ja ulkomaille lähetettävään kirjeeseen.

– Halusimme yksinkertaistaa kirjeiden lähettämistä kuluttajien kannalta. Samalla postimerkin arvo säilyy, vaikka hinta muuttuu.

Mieluummin on laitettu kaksi vanhaa joulumerkkiä kuin ostettu lisämerkki.

Ulla Seppälä

Kotimaan ikimerkin tunnistaa jatkossa pienestä Suomen kartasta merkin ylälaidassa. Kansainvälisessä ikimerkissä on tyylitelty pikkukuva maapallosta ja joulun ikimerkissä pieni lumihiutale.

Joulumerkin hinta liki tuplaantunut 10 vuodessa

Posti on saanut paljon palautetta siitä, ettei edelliseltä vuodelta jääneitä joulumerkkejä ole voinut käyttää sellaisenaan seuraavana vuonna hintojen noustua.

– Myös siitä on tullut palautetta, ettei meillä ole myytävänä jouluaiheisia lisämerkkejä. Mieluummin on laitettu vaikka kaksi vanhaa joulumerkkiä kuin ostettu lisämerkki.

Jatkossa joulumerkkejä voi siis käyttää niin pitkään kuin niitä laatikon pohjalta löytyy. Viime vuonna hankittuihin joulumerkkeihin täytyy kuitenkin ostaa vielä lisämerkki.

Joulumerkin hinta nousee tänä vuonna 90 senttiin. Eroa viime vuoteen tulee kymmenen senttiä. Kymmenessä vuodessa hinta on lähes kaksinkertaistunut.

– Kun kirjeitä lähetetään koko ajan vähemmän, lähetyskustannukset nousevat. Hinnannousu johtuu siitä, Seppälä toteaa.

Kansainvälisen ikimerkin hinta pysyy 1,30 eurossa.