Kuuden vuoden kiista päättyi: Suuren valliriutan laivaturman vahingoista päästiin sopuun

Varustamo oli kiistänyt vastuunsa sanoen, että riutta korjaantuu luonnollisesti. Riuttaan törmännyt laiva aiheutti siihen kolmen kilometrin pituiset vauriot. Ympäristöjärjestön mukaan korvaussumma on "surkean pieni".

Ulkomaat
Shen Neng 1 -alus juuttuneena koralliriuttaan huhtikuussa 2010.
Shen Neng 1 -alus juuttuneena koralliriuttaan huhtikuussa 2010.Maritime Safety Queensland / EPA

Australian viranomaiset ja kiinalainen laivanvarustamo ovat päässeet kuuden vuoden kiistelyn jälkeen sopuun korvauksista, joita varustamo maksaa yhden sen laivan törmättyä Suureen valliriuttaan huhtikuussa 2010.

Täydessä lastissa ollut 225-metrinen Shen Nang 1 -alus eksyi kurssiltaan, törmäsi Suureen valliriuttaan ja ajoi karille 100 kilometriä itään Rockhamptonin kaupungista Queenslandin osavaltiossa. Laiva tuhosi riuttaa kolmen kilometrin matkalta ja se juuttui karille yhdeksän päivän ajaksi ennen kuin se saatiin irti.

Laivasta vuoti tonneittain polttoainetta mereen ja vaikka suuri öljykatastrofi onnistuttiin välttämään, laivasta vuotanut öljylautta oli neljän kilometrin pituinen.

Korvaussumma vain vajaa kolmannes vaaditusta

Maanantaina Australian viranomaiset ilmoittivat päässeensä varustamon kanssa sopuun korvaussummasta. Australia oli vaatinut varustamolta vähintään 120 miljoonan Australian dollarin eli noin 81 miljoonan euron korvauksia maan liittovaltion oikeudessa. Nyt sovittu korvaussumma on 39,3 miljoonaa Australian dollaria eli noin 26,5 miljoonaa euroa.

Varustamo Shenzhen Energy Transport Co Ltd. ja sen vakuutusyhtiö olivat vuosien ajan kieltäytyneet vastuusta ja korvauksista ennen nyt julkistettua ilman oikeuden päätöstä saavutettua sovintoa. Laivan omistaja väitti, että riutta korjaantui itsestään ja ettei yhtiön pitäisi joutua maksamaan korvauksia.

Vakuutusyhtiö sanoi sovun julkistamisen jälkeen pitävänsä sitä riittävänä ja asiaankuuluvana. Se totesi myös, että suuri osa riutasta oli toipunut luonnollisesti onnettomuuden jälkeen. Aiemmin vakuutusyhtiö oli kutsunut Australian hallituksen siivouskulujen kustannusarvioita "toteennäyttämättömiksi ja epärealistisiksi".

Shen Neng 1 -aluksen vahingoittamaa riutan pohjaa.
Shen Neng 1 -aluksen vahingoittamaa riutan pohjaa.Great Barrier Reef Marine Park / EPA

Ympäristöjärjestö tyrmää korvaussumman

Australian ympäristöministeri Josh Frydenberg sanoi, että "sovinto osoittaa Australian käyttävän kaikki mahdolliset keinot saadakseen vastuuseen sellaiset laivojen omistajat, jotka aiheuttavat piittaamattomuuttaan vahinkoa riutalle".

Ympäristöjärjestö Greenpeacen Australian osasto kuitenkin tyrmäsi sovun ja sanoi, että se on "surkean riittämätön".

– Hallitus on sanonut, että täydellinen jälkien korjaaminen maksaa yli 140 miljoonaa Australian dollaria, joten tyytyminen näin pieneen korvaussummaan on pettymys, järjestö totesi.

Laivassa oli käytetty myrkyllistä maalia

Ympäristöministeri Frydenbergin mukaan viranomaiset voivat varojen turvin alkaa poistaa alueelta karilleajosta peräisin olevaa laivassa käytettyä myrkyllistä maalia ja rojua. Yksi maalissa käytetty ainesosista on nykyään kielletty. Frydenberg myöntää, että prosessi kestää pitkään, mutta se auttaa riuttaa toipumaan.

Siivousoperaation on tarkoitus alkaa ensi vuoden puolivälissä. Frydenberg sanoi kuitenkin, että jos myrkyllistä maalia jää mereen, sen vaikutukset merieläimille voivat kestää vuosikymmeniä.

Australian vuonna 2011 julkaisema onnettomuustutkintaraportti piti onnettomuuden syynä väsynyttä perämiestä. Lisäksi raportissa todettiin, että laivan turvallisuuskäytännöissä oli puutteita.

Suuri valliriutta on myös UNESCO:n maailmanperintökohde.

Lähteet: AFP, AP, Yle Uutiset