"Todella iso paukku" – leikkausten keskittäminen hyydyttäisi Kymenlaakson sairaalat

Kirurgisten leikkausten keskittäminen jättäisi Kymenlaakson sairaaloille tehtäväksi pelkkiä pikkuoperaatioita.

kirurgia
Sairaanhoitaja tarkastelee potilaan tiputuspulloa.
Kalevi Rytkölä / Yle

Yle julkaisi tänään sosiaali- ja terveysministeriön teettämän selvityksen, jossa kahteentoista laajan päivystyksen sairaalaan keskitettäisiin esimerkiksi rintasyöpä- ja tekoniveloperaatiot.

Leikkausten siirtäminen yliopistosairaaloihin tarkoittaisi merkittävää kolausta Kymenlaakson keskussairaalan toiminnan jatkolle.

– Totta kai se olisi todella iso paukku. Täytyisi miettiä, olisiko sellaista toimintaa, joita muista sairaaloista voitaisiin saada tänne tilalle, sanoo Carean johtajaylilääkäri Ari Ronkainen.

Jatkossa asiakkaat ohjattaisiin lähimpiin isoihin sairaaloihin.

– Jos laajan päivystyksen sairaalat ovat Lappeenranta ja Helsinki tällä alueella, uskon että luontaisempi asiointisuunta olisi pääkaupunkiseudulle, sanoo Ronkainen.

Keskittäminen ei koskisi pelkkiä leikkauksia, vaan myös asiakkaiden muita käyntejä.

– Pystytäänkö järjestämään edeltäviä poliklinikkakäyntejä? Liittyykö näihin muita hoitoja, kuten syöpähoitoja? nostaa Ronkainen esiin.

Myös Pohjois-Kymen sairaalan leikkausosaston ylilääkäri Miia Melkoniemi uskoo, että kirurgian keskittäminen veisi koko hoitopolun toisaalle.

– Kirurgian keskittämisessä ajatellaan, että vain leikkaushoito siirtyy. Potilaalle tulee kuitenkin runsaasti muitakin käyntejä. Raskaampaahan se on potilaalle, jos pitää matkustaa myös poliklinikkakäynneille ja seurantakäynneille ennen ja jälkeen leikkauksen, Melkoniemi sanoo.

Ronkaisen mukaan palvelurakenteen liiallinen kapeutuminen asettaisi ison haasteen järjestää muitakin hoitoja.

Pohjois-Kymen sairaala kutistumassa

Pohjois-Kymen sairaalan toiminta kutistuisi selvityksen suunnitelmien perusteella minimaaliseksi.

– On se iso muutos. Noin puolet Kymenlaakson rintasyöpäleikkauksista on tehty Pohjois-Kymen sairaalassa. Kaikista leikkauksista eniten meillä on ollut proteesikirurgian toimenpiteitä eli lonkan ja polven tekonivelleikkauksia. Toimintaprofiilia pitäisi lähteä muuttamaan vahvasti, jos nämä oikeasti otettaisiin pois, sanoo Pohjois-Kymen sairaalan leikkausosaston ylilääkäri Miia Melkoniemi.

Jatkossa sairaala keskittyisi päiväkirurgiaan ja esimerkiksi polven tai olkapään tähystyskirurgiaan.

– Kevyempää kirurgiaa, Melkoniemi tiivistää.

Yhtenä oljenkortena Melkoniemi pitää kaupungin käynnistämää selvitystä palveluiden ulkoistamisesta.

– Jos ministeriön ehdotus päivystysasetuksesta ja kirurgisten leikkausten keskittämisestä toteutuisi tällaisenaan, meillä ei olisi yhteispäivystystä, eikä leikkaustoimintaa. Sairaala kutistuisi minimaaliseksi. Oljenkorsi on kaupungin käynnistämä selvitys ulkoistamisesta eli selvitetään mahdollisuutta perustaa yhteisyritys jonkin firman kanssa. Siten saataisiin osa ainakin palveluista turvattua tänne Pohjois-Kymenlaaksoon, Melkoniemi sanoo.

Päivystysasetuksesta ei ole vielä olemassa lopullista esitystä. Lausuntokierros päättyi juuri. HUSin erityisvastuualueen sairaanhoitopiirit ovat yhteisenä kantanaan puolustaneet yhteispäivystyksen ja päiväaikaisen leikkaustoiminnan säilyttämistä myös Kouvolassa.