Haukanpoikaset alkaneet hakeutua hädissään kaupunkiin – emot hylkäsivät

Kotkan keskustassa on jahdattu lauantaista saakka nälkäistä mehiläishaukan poikasta. Pyhtään lintuhoitolassa on jo kolme lintua toipumassa nälkäkuoleman partaalta.

luonto
Haukka seisoo aidalla
Satu Krautsuk / Yle

Suuri joukko ihmisiä kerääntyi maanantaina ihmettelemään komeaa haukanpoikasta Sibeliuksenpuistoon Kotkan keskustassa. Lintu hyppelehti kesyn oloisena maassa ja lennähti välillä aidalle istumaan.

– Lintua on yritetty saada kiinni lauantaista saakka. Se on aina ehtinyt kadota näköpiiristä tai lennähtää ylös lyhdyn päälle, kun olen ehtinyt paikalle, kertoo lintujenhoitaja Arto Hokkanen Pyhtään lintuhoitolasta.

Lintuhoitolassa on tällä hetkellä jo kolme muuta mehiläishaukanpoikasta toipumassa. Syynä niiden huonoon kuntoon on nälkä.

– Emot ovat lähteneet etelään, kun ampiaiset loppuivat kesken. Ne ovat jättäneet poikasensa, ja nuoret linnut eivät ole vielä valmiita muuttamaan. Poikasista on tullut paljon soittoja, Hokkanen kertoo.

Älkää kuvatko vaan ottakaa se kiinni.

Arto Hokkanen

Poikkeuksellinen ilmiö

Mehiläishaukat elävät metsässä, mutta hädän tullen poikaset ovat lähteneet liikkeelle etsimään apua.

– Ne ovat vähän hömelöitä nälän takia ja pyörivät silloin epätyypillisissä paikoissa. Mehiläishaukka on luonteeltaan erilainen kuin kanahaukka, joka on säikky ja arka. Tarhassakin nämä ovat mallipotilaita, istuvat nätisti ja odottavat ruokaa.

Nälkiintyneet mehiläishaukat eivät Hokkasen mukaan ole jokasyksyinen ilmiö.

– Tämä on toinen tai kolmas kerta 18 vuoden aikana, kun näin on tapahtunut. Ampiaisia oli ensin runsaasti, mutta ne vain hävisivät äkkiä johonkin.

Hokkasta harmittaa se, että ihmiset kokoontuvat ihmettelemään ja kuvaamaan lintua mutta eivät ymmärrä ottaa lintua kiinni.

– Älkää kuvatko vaan ottakaa se kiinni. Mitä kauemmin lintu on siellä, sitä huonommat mahdollisuudet sillä on selvitä.

Jos näet Kotkan keskustassa yksinäisen mehiläishaukan, ota yhteyttä Pyhtään lintuhoitolaan numeroon 040 5188 976.