Kuopion vanhuspalvelun asiakkaille pneumokokkirokotteita

Kuopion kaupunki on järjestämässä muun muassa keuhkokuumetta torjuvan rokotuksen noin tuhannelle vanhukselle.

vanhuspalvelut
Hoitaja antaa rokotetta.
Kaisu Lötjönen / Yle

Kuopion kaupunki aikoo hankkia vanhuspalveluiden asiakkaille pneumokokkirokotteita. Kotihoidossa, asumispalveluissa sekä omaishoidossa rokote ehdotetaan tarjottavaksi vain säännöllisten asiakkaiden tärkeimmille riskiryhmille, jolloin rokotettavia tulee olemaan noin tuhat henkilöä.

Pneumokokkitauteja ovat keuhkokuume, aivokalvontulehdus ja verenmyrkytys, joiden ilmaantuvuus kasvaa voimakkaasti jo 65 ikävuoden jälkeen.

Rokotteiden kohdentamisella ikääntyneisiin ihmisiin pyritään tukemaan heidän kotona selviytymistään mahdollisimman pitkään. Rokotteiden hinnaksi arvioidaan 61 500 euroa ja kulut aiotaan ottaa kaupungille tulleista perintövaroista.

Rokotukset on suunniteltu tehtäväksi syksyn influenssarokotusten yhteydessä, jolloin rokotuksista aiheutuva lisätyö jää vähäiseksi.

Juttua muokattu: Uutisessa kerrottiin alun perin, että rokote tarjotaan kaikkiaan 2400 vanhukselle. Rokotettavia on kuitenkin noin 1000.