1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotka

Valimon väki vietti jo hautajaisia – sitten tuli kolme miestä ja pelasti: "Pian aletaan soitella lisää ihmisiä töihin"

Karhulan Valimon toimitusjohtaja Pekka Kemppainen uskoo, että yhtiö palkkaa uusia työntekijöitä jo lähikuukausina.

Kuva: Juha Korhonen / Yle

Entisen omistajan Sulzer-kyltit ovat vielä kiinni valimohallin seinässä. Yhtiö oli vielä kesän alussa lakkauttamassa valimotoimintaansa ja irtisanomassa työntekijät.

Nyt tiloissa toimii uusi yritys Karhulan Valimo, joka osti toiminnan Sulzerilta.

– Meidän piti löytää uusien teknologioiden testauspaikka. Karhulassa näytti olevan kesällä tyhjää, joten kysyttiin tiloja. Keskustelu johti pian siihen, että kysyin olisiko tiloissa mahdollista jatkaa valimotoimintaa, muistelee Karhulan Valimo Oy:n toimitusjohtaja Pekka Kemppainen.

Kauppakirjat allekirjoitettiin maanantaina. Työntekijöiden haalareiden selässä on jo uuden yhtiön vihreä logo ja kansainvälisistä markkinoista kertova yritysnimi Karhula Foundry.

Entinen omistaja säilyy merkittävänä asiakkaana

Kun uusi omistaja kesällä neuvotteli ostosta ja järjesteli muun muassa rahoitusta, niin valimolla lopetettiin alasajon valmistelu, pidettiin laitteista huolta ja tehtiin tuotantoa.

Tuotantopäällikkö Susanna Tähtinen oli ensimmäinen, joka rekrytoitiin Sulzerilta uuden firman leipiin.

Piti miettiä, kenet voi pitää ja millaisella paletilla voi tuotantoa pyörittää.

Susanna Tähtinen

– Olin mukana valitsemassa valimolle jääviä työntekijöitä. Piti miettiä, kenet voi pitää ja millaisella paletilla voi tuotantoa pyörittää.

Toimitusjohtajan mukaan valinnassa painoivat työntekijän osaaminen ja joustavuus yli tehtävärajojen.

Hallissa ja konttorissa on tällä hetkellä yhteensä noin 50 ihmistä töissä.

Toistaiseksi pääasiakas on tuttu eli naapurissa toimiva Sulzer, jonka tuhansista eri malleista valimossa tehdään varaosia.

– Meillä on tällainen elämänlanka, että bisnes pyörii. Uusia asiakkaita haetaan ja moniin yrityksiin on jo yhteydenottoja. Mitään teollisuudenalaa ei rajata pois, sanoo Karhulan Valimon toimitusjohtaja Pekka Kemppainen.

Karhulassa valimo-osaamista ainakin riittää.

– Muutama vuosi sitten Sulzer keskitti valuosaamisen Karhulaan. Vaikka yhtiö aikoo levittää mallit maailmalle, sille oli tärkeää löytää luotettava kotimaan jatkaja, arvioi  Aalto-yliopiston valutuotetekniikan professori Juhani Orkas.

Työpaikat tuplaantuvat muutamassa vuodessa?

Karhulan Valimo tavoittelee aluksi noin 6-7 miljoonan euron liikevaihtoa vuodessa. Erikoisteräsvalmistaja hakee kasvua kotimaasta ja ulkomailta.

Liikesalaisuuksia valimon johtaja ei raota, mutta tulevilla tuotteilla on tietyt perustuntomerkit.

–  Niiden pitää olla niin vaativia ja vaativiin olosuhteisiin tehtyjä, että vain harvat niitä pystyy tekemään. Tuotteiden pitää mielellään olla myös niin isoja, että ne eivät sovi konttiin. Silloin niitä ei voi rahdata jostakin halpamaasta, luettelee toimitusjohtaja Kemppainen.

Karhulan Valimo Oy:n toimitusjohtaja Pekka Kemppainen luottaa valimoalan tulevaisuuteen Kuva: Juha Korhonen / Yle

Toimitusjohtaja uskoo, että lisää työntekijöitäkin tarvitaan.

Tavoite on, että kolmantena toimintavuotena meillä olisi jo noin sata henkilöä töissä.

Pekka Kemppainen

– Näen, että viimeistään vuodenvaihteen tienoilla ruvetaan soittelemaan niille henkilöille, jotka eivät tässä erässä saaneet työpaikkaa. Tavoite on, että kolmantena toimintavuotena meillä olisi jo noin sata henkilöä töissä.

Erikoistyöt pärjäävät valimoalan kiristyvässä kilpailussa

Valimoalalla tapahtuu tällä hetkellä paljon kuten Componenta-yhtiön hakeutuminen yrityssaneeraukseen.

– Valimoalalla ja metallinjalostuksessa kilpailu kovenee ja teollisuus joutuu järjestelemään toimintaansa uudelleen, sanoo Metallinjalostajat ry:n toimitusjohtaja Kimmo Järvinen.

Järvinen kuitenkin uskoo, että Karhulan Valimon kaltaiset yritykset voivat jatkossakin menestyä eurooppalaisessa kilpailussa.

– Pienet valimot palvelevat yleensä tarkkaan valittuja asiakkaita. Kyse voi olla erikoistyöstä, johon isommat toimijat eivät halua tai pysty tulemaan väliin, lisää Järvinen.

Karhulan Valimon omistajakolmikolla Ilkka Hakalalla, Jyrki Laitisella ja Pekka Kemppaisella on vankka kokemus muun muassa valimo- ja konepaja-alalta.

– Valu on hyvä sarjatuotantomenetelmä ja valujen tarve kasvaa. Tätäkin liikettä on selvitetty kunnolla ja liiketoiminnassa on myös onnistumisen mahdollisuus, virnistää diplomi-insinööri Kemppainen.