Sormiruokailubuumi yllätti yrityksen – talkkunamurot myydäänkin taaperoille

Pieni paikallinen Taivalkosken Mylly Jalasjärvellä ei osannut aavistaa, mihin käyttöön heidän talkkunamuronsa oikein päätyvätkään. Vauvojen sormiruokailubuumin myötä murot myydään nyt lapsiperheille pinsettiotteen harjoitteluun ja viljojen makusteluun.

sormiruokailu
Vauva tavoittelee sormiruokaa
Vauva harjoittelee sormiruokailuaMerja Siirilä / Yle

Moni lapsi saa nykypäivänä ensikosketuksensa ruokaa sormiruokailuna eikä soseena. Sormiruokailun kasvanut suosio näkyy myös yrityksille. Monissa vauvaperheissä pinsettiotteen harjoittelu aloitetaan jalasjärveläisen Talvalkosken Myllyn Talkmuruilla. Taivalkosken Myllyn toimitusjohtaja Arto Leppälä yllättyi erikoisesta kuluttajaryhmästä.

– Olin viime vuonna Helsingissä messuilla ja siellä käveli lapsiperheitä ohitse. Ne pysähtyivät siihen ja totesivat, että ”tässä on näitä muroja, että mennään ostamaan”. Mä sitten kymmenennen pariskunnan jälkeen uskalsin kysyä, että minkähän takia te ostatte niitä. He kertoivat, että heille on tullut aivan varma vinkki, että heidän lapsen käsimotoriikkaa kehittää, kun se pyydystää lautaselta muroja, Leppälä kertoo.

Leppälän mukaan suuria markkinointikampanjoita ei ole toteutettu tuotteen menestyksen takaamiseksi yrityksen pienen koon vuoksi. Leppälä uskoo, että suosio selittyy pinsettiotteen harjoittelun lisäksi myös terveellisyydellä. Talkmurut ovat talkkunajauhoista valmistettuja makeutumattomia kokojyvämuroja. Raaka-aineina käytetään kauraa, ohraa ja ruista.

Talkmuruihin ei ole lisätty lainkaan sokeria ja ravintokuitupitoisuus on suuri. Aivan sormiruokailijoiden ansiota Leppälä ei kuitenkaan myynninkasvun usko olevan.

– Muutenkin tämä terveellinen ja kotimainen ruoka on nousussa. Meidän pitää pyrkiä vastaamaan haasteisiin tuontitavaraa vasten ja kehittämään kotimaisuutta, Leppälä kertoo.

Uusia tuotteita kasvaneeseen kysyntään

Talkmuruja on ollut markkinoilla jo vuodesta 1999 lähtien. Viimeisen vuoden aikana myynti on kuitenkin kasvanut huomattavasti. Leppälän mukaan vielä yritys on pystynyt toimittamaan tavaraa ilman ongelmia.

– Myynti on noussut tämän kevään ja kesän aikana aivan järisyttävästi. Normaalisti meidän muromyynnistä, jos verrataan vuosien takaisiin lukuihin, niin menekki on kolminkertaistunut kevään ja kesän kuluessa. Viikkotoimituksissa puhutaan 3000-5000 paketista, Leppälä kertoo.

Kesä on ollut Taivalkosken Myllylle muutenkin kiireinen. Myllyssä jauhetaan aktiivisesti myös härkäpapuja sekä puhtikauraa. Koska terveellisten tuotteiden kiinnostus on kasvanut, kehittelee Taivalkosken Mylly uusia tuotteita.

– Valitettavasti tämä reitti on pitkä. Vasta 2017 keväällä on luvassa uusia muroja ja uusia tuulia. Tuotekehitys on kuitenkin lähtenyt jo käyntiin, Leppälä kertoo.