Aukiolon vapautuminen kiristi työtahtia – ei uusia työpaikkoja

Kauppojen aukiolo vapautui viime vuoden vaihteessa. Suuret marketit laajensivat aukioloaikojaa useilla tunneilla viikossa. Tämä ei kuitenkaan ole tuonut lisää työtä alalle.

Etelä-Karjala
Kaupan kassa.
Kalevi Rytkölä / Yle

Kauppojen aukiolon vapautuminen ei tuonutkaan lisää työtä kaupanalalle. Palvelualojen ammattiliiton, Pamin Lappeenrannan osaston puheenjohtaja Jukka Kolehmaisen mukaan työtuntien määrä on pikemminkin vähentynyt.

– Työtahtia on jouduttu kiristämään ja kiirettä on tullut lisää, Kolehmainen kertoo.

Myös asiakaspalvelu kärsii, kun sama henkilöstömäärä venyy nyt yhä pidempiin aukioloaikoihin.

– Joka osastolle ei riitä omaa asiantuntevaa myyjää koko aukioloajalle. Minä esimerkiksi vastaan oman osastoni lisäksi silloin tällöin elektroniikkaosastosta, enkä tiedä elektroniikasta mitään, kertoo Imatran Citymarketin luottamusmies Sari Mäntysaari.

Pienissä kaupoissa isojen markettien aukiolon laajentuminen on näkynyt asiakaskunnan vähenemisenä ja sitä kautta myös henkilökuntaa on jouduttu vähentämään.

Kolehmainen kertoo, että myös oluen varastelu on lisääntynyt pienissä kaupoissa, kun henkilökuntaa on iltaisin paikalla entistä vähemmän.