Siirtolapuutarhaviljelijä: Koko talven odotan, että pääsisin taas tänne

Turun parhaat pihat laitetaan paremmusjärjestykseen. Mukana ovat myös siirtolapuutarhat.

Turku
Perhonen syksyisellä pihalla.
Perhonen syksyisellä pihalla.Minna Rosvall / Yle

Turussa voi törmätä syyskuun lopulla ryhmään, joka tarkastaa pihojen kuntoa. Piha 2016 -kilpailun palkintolautakunta tutustuu 60:een loppusuoralle päässeeseen pihaan.

Pihakilpailu järjestetään viiden vuoden tauon jälkeen. Ehdokkaita on kuudessa kategoriassa. Parhaat pihat valitaan muun muassa omakotitalojen, kerrostalopihojen, julkisten pihojen ja siirtolapuutarhatonttien joukosta.

Pihoilla hehkuvat vielä syyskukat.
Pihoilla hehkuvat vielä syyskukat.Minna Rosvall / Yle

Palkintolautakunta tarkastaa ehdokaspihat

Turun eläkkeelle siirtynyt maisema-arkkitehti Ritva Nummiora on yksi palkintolautakunnan jäsenistä.

Tämä on tärkeä harrastus. Tärkeää on myös se, mitä se antaa pihojen omistajille.

Arno Kasvi

Hän on tyytyväinen Turun pihojen kuntoon.

– Hienojen pihojen osuus on Turussa selvästi suuressa kasvussa. Olen iloinen, että ihmiset jaksavat ja ymmärtävät asian merkityksen, kiittää Nummiora.

Myös puutarhaneuvos Arno Kasvi on mukana palkintolautakunnassa. Hän muistuttaa, että pihakisoilla on pitkät perinteet.

– Suomen ensimmäiset puutarhakirjat kirjoittavat juuri näistä kilpailuista. Me yritämme vaalia tätä perinnettä. Turku on aina ollut tunnettu puutarhakaupunki ja näyttelykaupunki, kertoo Kasvi.

Ruusun hehkua
Ruusun hehkuaMinna Rosvall / Yle

Siirtolapuutarhatontin pito on tärkeä harrastus

Kun pihakilpailun palkintolauta saapuu Illoisten ja Peltolan siirtolapuutarhoihin, heitä tervehditään iloisesti. Puutarhurit haluavat esitellä pihojaan ja myös asumuksia.

Reino Saarelman tonttia koristavat eksoottiset kasvit, kuten palmut ja viiniköynnös.

Palkintolautakuntaan kuuluvat Matti Dahl, Pauno Narjus ja Arno Kasvi tutkivat pihaa.
Palkintolautakuntaan kuuluvat Matti Dahl, Pauno Narjus ja Arno Kasvi tutkivat pihaa.Minna Rosvall / Yle

– Koko talven odotan, että pääsisin taas tänne. Tämä on sellaista pikkunäpertelyä. Kunto pysyy hyvänä, kun koko ajan on liikkeessä ja kaiket päivät ulkona, kertoo Saarelma.

Saarelma kertoo, että lisää kasveja ei enää voi laittaa, sillä koko tontti on jo täynnä.

Kunto pysyy hyvänä, kun on koko ajan liikkeessä ja kaiket päivät ulkona.

Reino Saarelma

Illoisissa tonttia pitävä Aila Hellsten kertoo lähteneensä pihakisaan mukaan leikkimielellä. Hän viettää mökillä pitkiä aikoja.

– Tulen tänne jo toukokuussa ja lähden joskus syyskuun lopussa tai lokakuussa. Asun ihan koko ajan täällä. Kotona käydään postia hakemassa välillä, kertoo Hellsten.

Omakotipiha on myös melkoinen työmaa

Omakotitalon pihamaan voi laittaa todella uuteen uskoon. Sen on tehnyt Satu Gustafsson, jonka piha löytyy Puistomäenkadulta. Tontilla on suuret korkeuserot ja maata on myllätty toden teolla. Pihalla on myös kasvihuone ja tomaatti rehottaa ruokailutasanteen luona.

Pihan hoitaminen on yhteinen harrastuksemme.

Sanna Rantala

Kakskerrassa on puolestaan Sanna ja Jari Rantalan omakotitalo. Heidän pihansa on raivattu umpimetsästä.

– Olemme muuttaneet tänne 15–16 vuotta sitten. Pikku hiljaa on raivattu joku osa. Pihan hoitaminen on meidän yhteinen harrastus, kertoo Sanna Rantala.

– Koko vapaa-aika tähän menee. Ainakin kaksi tuntia päivässä, naurahtaa Jari Rantala.

Sanna ja Jari Rantala talonsa edustalla.
Sanna ja Jari Rantala talonsa edustalla.Minna Rosvall / Yle

Voittajasta tiukka vääntö

Puutarhaneuvos Arno Kasvi perehtyy puutarhojen saloihin perinteisin menetelmin. Kädessä on ruutupaperia ja muistiinpanoja syntyy joka pihalla. Palkintolautakuntaan kuuluu jäseniä Turkuseuran lisäksi Turun Pientalojen keskusjärjestöstä, Turun kaupungilta, Yrittäjistä ja Kiinteistöliitosta.

Päärynä
PäärynäMinna Rosvall / Yle

Kasvi kertoo, että parhaimpien pihojen valinnasta tulee joskus niin tiukka vääntö, että arpa ratkaisee.

– Perusasiat, kuten toiminnallisuus, siisteys ja kasvillisuus pitää olla kunnossa. Pihan pitää sopia luontoon ja ympäristöön. Näin vihervuonna painotamme kotitarveviljelyä, kertoo arkkitehti Ritva Nummiora.

Kasvi on tyytyväinen päästessään tutustumaan eri kaupunginosien pihoihin.

– Näimme tänään yhden hienon päärynäpuun ja paljon arvokkaita vanhoja omenalajikkeita. Myös syyskukkia ja perennoja oli. Tämä on tärkeä harrastus, ja se, mitä se antaa pihojen omistajille, on myös tärkeää, pohtii Kasvi.

Aila Hellsten saa neuvoja Arno Kasvilta.
Aila Hellsten saa neuvoja Arno Kasvilta.Minna Rosvall / Yle