Kovat katsojaluvut kotikaupungissa – Hymyilevä mies on profeetta vain omalla maallaan

Cannes-voittaja ja Suomen Oscar-ehdokas Hymyilevä mies -elokuva on koko maassa kerännyt vielä vaatimattomat katsojaluvut. Sen sijaan kotikaupungissa Kokkolassa luvut ovat korkeita.

elokuvat
Elokuvasta Hymyilevä mies
Elokuvayhtiö Aamu / Sami Kuokkanen

Juho Kuosmasen ohjaama elokuva on saanut osakseen paljon mairittelevaa julkisuutta.

Sitä ovat kerryttäneet Cannes-voitto, Suomen Oscar-ehdokkuus ja kriitikoiden ylistys. Silti katsojaluvut ovat melko alhaiset koko maan mittakaavassa. Elokuvan on nähnyt reilun kahden viikon aikana noin 20 000 katsojaa, mikä on melko vähän. Reilun parin viikon jälkeen elokuva oli katsojatilastossa (siirryt toiseen palveluun) sijalla 11.

Oma kaupunki, omanlaiset luvut

Samaan aikaan elokuvan oli Kokkolassa nähnyt reilut 3000 katsojaa. Luvut selittyvät sillä, että Hymyilevän miehen tekijätiimi on kokkolalaislähtöinen, osa kohtauksista on kuvattu paikkakunnalla ja elokuvan päähenkilö Olli Mäki on Kokkolasta.

Elokuvateatteri Bio Rexin toimitusjohtaja Kaj Indola suhteuttaa Kokkolan katsojalukuja:

– Koko viime vuonna Kokkolassa näytettiin noin 150 ensi-iltaelokuvaa, joista vain kolme saavutti yli 3000 katsojan rajan. Eli Hymyilevä mies kiinnostaa täällä todella paljon. Hyvä alku saatiin ensi-illan ulkoilmanäytännöllä, joka tavoitti 1800 katsojaa. Me aiomme pitää elokuvan ohjelmistossa pitkään, varmaan joulun pyhinäkin vielä, lupaa Indola.

Tositarina

Elokuva perustuu tositarinaan kokkolalaisesta nyrkkeilijä Olli Mäestä. Kokkolalainen Olli Mäki otteli ensimmäisenä suomalaisena nyrkkeilyn maailmanmestaruudesta Helsingissä vuonna 1962. Hymyilevä mies -elokuva katsoo nyrkkeilymaailman kulissien taakse. Mäki rakastuu kesken ottelun valmistautumisen, eikä voittaminen olekaan tärkein päämäärä.

B-Plan distributionin levityspäällikkö Peter Toiviainen kertoo, että Hymyilevän miehen katsojakäyttäytyminen poikkeaa totutusta. Elokuva ei ole James Bondin kaltainen ensi-iltojen hitti.

– Koska kohderyhmänä on hiukan vanhempi väki, heidän lähtemisensä elokuviin on hitaampaa, joten odotamme tulosta pitemmältä ajalta. Tämäntyyppinen elokuva ei yleensä ensimmäisellä viikolla tee hirvittävää ryntäystä, vaan sen katsojamäärä kasvaa pikku hiljaa tai pysyy vakiona.

Kriitikoilta kehut

Toiviainen myhäilee sille, että elokuva on saanut suitsutusta kriitikoilta. Silti parasta on positiivinen suusta-suuhun -kehu.

– Markkinointi on haastavampaa, kun näyttelijät ovat tuntemattomia ja elokuva on mustavalkoinen. Mustavalkoisuus ja kriitikoiden kehu saattavat saada ihmiset ajattelemaan, että Hymyilevä mies on vaikeaselkoinen ja erittäin taiteellinen. Sitähän se ei ole.

Elokuvan levityksestä vastaava Toiviainen tietää, että jatkuva ensi-iltaelokuvien paine siirtää Hymyilevän miehen taaemmas teattereiden ohjelmistossa. Näytösmäärät putoavat ja ajankohta siirtyy aikaisemmaksi iltapäivään.

– Olen silti aika lailla tyytyväinen katsojamäärään tähän mennessä. Tietysti enemmänkin katsojia olisi voinut olla. Uskon kuitenkin, että tämä elokuva tulee pyörimään teattereissa vielä pitkään suurissa kaupungeissa ja esimerkiksi Kokkolassa. Suomalaiset näyttävät olevan kotiseuturakkaita, toteaa Toiviainen.