Supercell ostaa enemmistön suomalaisesta Frogmind-yhtiöstä

Sijoituksen arvo on seitsemän miljoonaa euroa, kertoo Helsingin Sanomat.

viihde
Johannes Vuorinen ja  Ilkka Paananen.
Frogmindin toimitusjohtaja Johannes Vuorinen (vas.) ja Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paananen.Frogmind

Peliyhtiö Supercell on ostanut enemmistön suomalaisesta peliyhtiö Frogmindista. Supercell omistaa yhtiöstä 51 prosenttia.

Sijoituksen arvo on seitsemän miljoonaa euroa, kertoo Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun). Lehden tietojen mukaan siitä kaksi miljoonaa euroa on Frogmindille annettavaa rahoitusta.

– Supercellin tuella voimme ajatella pidemmällä aikajänteellä ja kunnianhimoisemmin, Frogmindin perustajiin kuuluva toimitusjohtaja Johannes Vuorinen perustelee tiedotteessa.

Frogmind perustettiin Helsingissä 2012. Se tekee älypuhelimella ja taulutietokoneella pelattavia pelejä kuten vuonna 2010 perustettu Supercellkin. Frogmind tunnetaan Badland-peleistään.

Frogmind korostaa jatkavansa toimintaansa itsenäisesti.

– Voimme keskittyä täysin peleihimme ja murehtia entistä vähemmän talousasioita, Vuorinen kuvailee kaupan vaikutuksia.