Joukkoliikenteen suosio kasvaa – Jyväskylä tarjoaa ilmaiset kyydit Valon kaupunkiin

Joukkoliikenteen suosio on pitkästä aikaa kasvussa Jyväskylässä. Paikallisbusseilla on tänä vuonna matkustettu jo 400 000 matkaa enemmän kuin viime vuoden vastaavaan aikaan. Suosion kunniaksi kaupunki tarjoaa ilmaisia iltakyytejä Valon kaupunki -tapahtumiin.

Jyväskylän vihreät Linkit lisäävät suosiotaan. Kuva: Esko Pulliainen / Yle

Elokuun loppuun menneessä vihreillä Linkeillä matkustettiin noin yhdeksän prosenttia enemmän kuin edellisvuoden vastaavana aikana. Jos suosio jatkuu samaa tahtia, tänä vuonna paikallisbussien matkustusmäärä on 600 000 suurempi kuin viime vuonna.

Jyväskylän seudun joukkoliikenteen tavoitteena on seuraavan vuosikymmenen aikana kasvattaa reilusti matkamäärää nykyisestä. Viimeistään vuoteen 2025 mennessä vuosittaiset matkamäärät pyritään nostamaan yli kahdeksan miljoonaan, kun nyt vuodessa tehdään noin kuusi miljoonaa matkaa

Joukkoliikenteen suosion kääntymiseen nousukiitoon taustalla on määrätietoinen kehitystyö. Linkkimatkustamisen palvelutasoa, lippujärjestelmää, lippujen ostamisen helppoutta sekä matkustajien tiedonsaantia on parannettu monin tavoin.

Reittiopas reaaliaikaistuu

Lähitulevaisuudessa Jyväskylän seudun joukkoliikenteeseen on tulossa muun muassa reaaliaikainen reittiopas, joka näyttää Linkkien liikkumisen kartalla ja kertoo linjojen oikeat saapumisajat pysäkeille. Matkustuksen lisääntyminen parantaa myös linjastoja,  reittejä ja vuoroja paremmin asiakkaiden tarpeita vastaaviksi. 

Jyväskylän seudun joukkoliikenne mittauttaa asiakaspalvelun laatua säännöllisesti kolme kertaa vuodessa. Käyttäjät ovat antaneet palvelun laadusta hyviä, jopa erinomaisia arvosanoja. Kysyttäessä suurin osa matkustajista on ollut valmis suosittelemaan palvelua myös tuttavilleen.

Linkillä ilmaiseksi Valon kaupunkiin

Jyväskylän seudun joukkoliikenne juhlistaa hienoa kehitystä tarjoamalla ilmaiset ilta-ajan kyydit Valon kaupunki -tapahtuman aikana. Matkustaminen onnistuu maksutta torstai-, perjantai- ja lauantai-iltana kello 18-24 linjoilla 1-39 (ei 13M) ja 42 sekä seutulinjalla 41 Jyväskylä-Laukaa.

Valotapahtuman kanssa samaan aikaan vietetään myös valtakunnallista Liikkujan viikkoa. Kaupunki suosittelee oman auton kotiin jättämistä iltaisin ja ilmaisen Linkin käyttöä kaupunkiretkillä.