1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Hometta, vesivahinkoja ja tyhjiä altaita – tältä näyttää aavemainen kaviaaritehdas Ilomantsissa

Konkurssiin päätyneen Caviar Empirikin valtavat tehdastilat Ilomantsissa houkuttelevat sampien sijaan nyt ilkivallan tekijöitä.

Kotimaan uutiset
Ilomantsin kaviaaritehtaan tilat.
Videolla näkyy, miten kaviaaritehtaan tilat on jätetty heitteille.

Itärajan pinnassa Ilomantsissa ja Imatralla toiminut kaviaaritehdas jätti jälkeensä noin neljäntoista miljoonan euron velat ja monimutkaisen konkurssipesän.

Nyt näyttää todennäköiseltä, että monet Caviar Empirikin velkojat jäävät nuolemaan näppejään. Esimerkiksi rujossa kunnossa olevaa Ilomantsin tehdasta on hankala myydä.

Entiseen niin sanottuun möllykän eli Mölnlycken sairaalatarviketehtaaseen perustettu tuotantolaitos on seisonut tyhjillään pari vuotta.

Ei tullut työpaikkoja

Sampia nähtiin vuosikymmenen alussa susirajallakin, mutta kaviaaria maisteltiin Caviar Empirikin espanjalaisen tytäryhtiön purkeista.

Yhtiö haettiin konkurssiin joulukuussa 2015. Ilomantsin kunta ei menettänyt suuria rahoja hankkeessa, mutta lopputulos harmittaa kunnanjohtaja Markku Lappalaista.

– Iso pettymys siinä mielessä, kun toiveet olivat sen verran isot. Puhuttiin 10–15 työpaikasta. Ei tullut työpaikkoja, eikä tullut verotuloja, Lappalainen kertoo.

Sisällä aavemaista

Valtavaan tehdaskiinteistöön rakennettiin kaloja varten miljoonilla euroilla kasvatusaltaita sekä vesi- ja sähköjärjestelmiä. Nyt ne seisovat tyhjän panttina ja ilkivallan armoilla.

Ikkunat ovat säpäleinä. Sisällä on käynyt hävityksen kauhistus.

Tehdas oli viime talven kylmillään, joten vesiputket halkeilivat. Rikotut loisteputket murenevat jalkojen alla. Toimistotarvikkeet, huonekalut ja astiat ovat säpäleinä. Homelaikut tapetoivat konttorisiiven sisäseiniä.

Myynti hankalaa  

Isoa vanhaa tehdasta ja sinne asennettuja uudenkarheita laitteita on hankala saada kaupaksi. Caviar Empirikin konkurssipesän pesänhoitaja, asianajaja Jukka Reilin ei ole turhan toiveikas.

– Se on hyvin haastava kohde. Valtavan suuri ja kieltämättä vähän heikossa kunnossa. Mutta tosiaan se on annettu vakuudeksi venäläiselle rahoittajalle. Jos tehdas saadaan myytyä, heidän saataviensa maksuun menee se mahdollinen kauppahinta siitä.

Lisäksi yhtiöllä on Imatralla, Stora Enson vuokramaalla, pressuhallissa kalankasvattamo, josta on työläs päästä eroon.

Katseet Espanjaan

Pesänhoitaja Jukka Reilin sanoo, että konkurssipesän hienoiset toiveet kohdistuvat Espanjaan, jossa Caviar Empirikin tytäryhtiö toimii.

– Caviar Riofrio on Espanjan konkurssimenettelyssä. Suomen yhtiö omistaa siellä olevat tontit, joilla tämä laitos sijaitsee. Neuvottelut ovat käynnissä siitä, löydetäänkö toiminnalle jatkaja.

Reilin sanoo, että konkurssipesän tulevaisuus riippuu paljon siitä, saako se realisoitua Espanjassa sijaitsevat tontit.

Venäläisten rahoittajien lisäksi velkojina on suomalaisia yrityksiä ja julkisia tahoja. Esimerkiksi ely-keskus tuki kaviaaritehtaan aloitusta 1,2 miljoonalla eurolla.