"Liikun yhtä nopeasti kuin autolla" – Sähköiset lainapyörät vietiin käsistä Hämeenlinnassa

Menestyksekkäästä sähköpyöräkokeilusta on tarkoitus ammentaa ideoita myös muualle Suomeen. Hämeenlinnassa eräskin perhe päätti luopua kakkosautohaaveesta ja ostaa sähköpyörän.

Kotimaa
Nainen pyöräilee sähköpolkupyörällä kadulla
Laura Latomäki on ollut vauhdikas tapaus, kun hän on kiitänyt työpäivän aikana sähköpyörällä pitkin Hämeenlinnan kaupunkia.Tiina Kokko / Yle

Hämeenlinnan sähköpyöräkokeilu ylitti kaikki odotukset. Projektisuunnittelija Pia Eskelinen on innoissaan.

– Tämä oli aivan mahtava pilotti!

Eskelisen puhuessa paikalle kurvaa valkoisella, taitettavalla sähköpyörällä (siirryt toiseen palveluun) Laura Latomäki. Hän on saanut kokeilla sähköpyörää työmatkoillaan. Vaikka matka kodista Hämeenlinnan keskustaan työpaikalle ei ole pitkä, taittuu matka entistä vauhdikkaammin.

Hämeenlinnan kaupungilla työhyvinvointipäällikkönä työskentelevä Latomäki pystyy hyödyntämään sähköpyörää myös työpäivän aikana. Ainakin Latomäen tapauksessa sähköpyörä sopii auton korvikkeeksi.

– Liikun yhtä nopeasti kuin autolla. En tarvitse parkkipaikkaa, minun ei tarvitse miettiä sitä, ja saan arvokasta liikettä päivään, mitä me kaikki tarvitsemme. Eli saan semmoista pientä liikuntapyrähtelyä. Vaikka saan tähän sähköä tueksi ja nopeutettua matkaani, niin liikun koko ajan ja olen aktiivinen. Se on ilman muuta iso plussa.

Toistaiseksi sähköpyöriä on Suomen katukuvassa vielä vähän. Pia Eskelinen muistelee, että Suomessa myydyistä pyöristä alle viisi prosenttia on sähköpyöriä, kun esimerkiksi Saksassa vastaava luku on jo 25 prosenttia.

Kadulla katseet kääntyvät

Laura Latomäkeä katsoessa voi hyvinkin kuvitella, että hän on nopea liikkeissään. Sähköpyörän selässä hän on entistä vauhdikkaampi. Ja sähköpyörä tosiaan kääntää päät.

Ehkä se nopeus on se, mihin ihmiset kiinnittävät huomiota.

Laura Latomäki

– Se on sen verran nopea peli, että ihmiset ajattelevat, että "herranjestas, mikä tuosta viuhahti ohi". Siinä on sen verran ehkä tekniikkaa, että se myös jollain tavalla herättää huomiota, että nyt ei ollutkaan ihan tavallinen pyörä. Ehkä se nopeus on se, mihin ihmiset kiinnittävät huomiota. Varsinkin ylämäessä, Latomäki nauraa.

Latomäki on itsekin alkanut miettiä sähköpyörän hankkimista. Pia Eskelisen mukaan muiltakin kokeilijoilta on tullut innostuneita kommentteja.

– Hienoin palaute oli se, kun yksi perhe oli päättänyt, että he eivät osta toista autoa, vaan ostavat sähköpolkupyörän. Muutamat kokeilijat ovat ilmoittaneet, että he sähköistävät oman pyöränsä. Se on todella mahtavaa.

Useammallekin pyörälle olisi ollut kysyntää

Sähköpyöräilykokeilun taustalta löytyy Suomen kasvukäytävä -verkosto. Hämeenlinnan kokeilu on verkoston ensimmäinen, ja pilotista on tarkoitus ammentaa kokemuksia muidenkin kaupunkien käyttöön.

Kesällä 13 sähköpolkupyörää oli matkailijoiden vuokrattavissa Hämeenlinnan rautatieasemalla.

Nainen pyöräilee sähköpolkupyörällä kadulla
Tiina Kokko / Yle

Kuuden viikon aikana pyörillä oli yli 300 käyttökertaa. Kokeilun aikana huomattiin, että pyöriä on auttamattomasti liian vähän, myöntää Suomen kasvukäytävä -verkossa työskentelevä Eskelinen.

– Olisi ehkä pitänyt olla 20 pyörää.

Kesän lopusta alkusyksyyn on ollut työmatkalaisten vuoro tarttua sähköpyörää sarvista. Kaikille halukkaille ei ole kuitenkaan riittänyt sähköpyörää kokeiltavaksi. Työmatkapyöräilijöiden käyttöön olisi Hämeenlinnassa tarvittu ainakin 15 pyörää.

Nyt kokeilu on loppumetreillä ja palautteen puimisen jälkeen pohditaan, miten sähköpyöräily Hämeenlinnassa jatkuu, vai jatkuuko ollenkaan.

Hämeenlinnan kaupunki tosin lunastaa omaan käyttöönsä viisi pyörää.