Kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen toi väkeä marketteihin

Isoissa kaupoissa on tänä vuonna vilinää riittänyt, mutta pienissä kaupoissa väkeä on ollut vähemmän. Lapissa muutokset ovat pienemmät kuin Etelä-Suomessa.

vähittäiskauppa
Jenni Korsman
Kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen on mahdollistanut sen, että kemiläinen Jenni Korsman on tänä vuonna käynyt aiempaa enemmän kaupassa sunnuntaisin.Jarno Tiihonen / Yle

Vuodenvaihteessa tapahtunut kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen on lisännyt isojen kauppojen asiakasmääriä ja myyntiä myös Lapissa. Pohjoisessa vaikutukset ovat kuitenkin laimeammat kuin Etelä-Suomessa, koska maakunnassa on ollut laajasti käytössä poukkeusluvilla myönnettyjä laajennettuja aukioloja.

Kun venäläisiä turisteja ei enää juuri käy, niin muutos kohdistuu kotimaiseen ostovoimaan.

Matti Puranen

Länsirajalla kaupat ovat olleet auki rajakauppaan perustuvalla poikkeusluvalla. Lisäksi poikkeuksia myönnettiin muun muassa matkailun perusteella.

– Iso muutos on se, että tilanne on selventynyt. Ennen lupien saaminen vaihteli, sanoo S-ryhmän Lapin aluevastaava Matti Puranen.

Väkeä kuitenkin enemmän

Lapissa Citymarketeissa ja Prismoissa laajennetut aukiolot ovat lisänneet myyntiä. Meri-Lapissa vaikutukset ovat olleet pienemmät kuin Rovaniemellä.

– Kun venäläisiä turisteja ei enää juuri käy, niin muutos kohdistuu kotimaiseen ostovoimaan. Rovaniemellä varsinkin sunnuntaista on tullut huomattavasti vilkkaampi. Hieman se on pois maanantain myynnistä, mutta kokonaisuudessaan myynti on kehittynyt positiivisesti, Puranen sanoo.

Rovaniemellä työntekijät ovat saaneet lisätunteja. Purasen mukaan vaikuttaa kuitenkin siltä, että myös uusia käsipareja on palkattava.

Myös Kemissä ja Torniossa työntekijöille on kertynyt lisätunteja. Ehkä hieman yllättäen vaikuttaa siltä, että eniten uudistuksesta on hyödytty Torniossa.

– Lauantait ja sunnuntait ovat olleet tosi hyviä ja maanantain myynti ei ole vähentynyt, kertoo Tornion Citymarketin kauppias Marko Nurkkala.

Pienet kaupat vielä kysymysmerkkinä

Koko maassa tammi-heinäkuussa päivittäistavarakaupan myynti on kasvanut suurissa supermarketeissa lähes kuudella prosentilla vuodentakaisesta. Samaan aikaan pienmyymälöiden myynti supistui yli yhdellätoista prosentilla.

S-ryhmän pienet kaupat ovat pärjänneet ainakin vielä.

– Meillä Salen ja S-Marketin myynnin etumerkki on plussalla, kertoo Kuivaniemen ja Muonion välisen alueen S-ryhmästä vastaava Aarno Aho.

S-ryhmän tilanteeseen vaikuttaa tosin se, että se on pärjännyt kauppojen välisessä kilpailussa.

– Täytyy seurata, miten Keskon ja Suomen Lähikaupan tilanne kehittyy, Puranen sanoo.

Kesko on ostanut Suomen Lähikaupan eli Valintatalot ja Siwat. Myymälöiden muuttaminen K-kaupoiksi on vaikuttanut kaupankäyntiin.

Palvelualojen ammattiliitto Pam selvittää muutoksen kokonaisvaikutusta työllisyyteen ensi vuonna, mahdolliseti yhteistyössä työnantajaa edustavan Kaupan liiton kanssa.