Risikko eduskunnassa: Väkivaltaiset äärijärjestöt pitää kieltää

Helsingin Asema-aukiolla vajaat kaksi viikkoa sitten tapahtunut pahoinpitely nousi odotetusti esiin eduskunnan kyselytunnilla tänään torstaina.

politiikka
Paula Risikko.
Paula Risikko.Jarno Kuusinen / AOP

Sisäministeri Paula Risikon (kok.) mielestä väkivaltaiset äärijärjestöt pitää kieltää. Risikko esitti näkemyksensä tänään torstaina eduskunnan kyselytunnilla.

Meitä ei enää kohta heilauta mikään. Ja se on tämän yhteiskunnan tuho.

Paula Risikko

– Alkuperäisessä kysymyksessä oli kysymys tällaisista väkivaltaisista äärijärjestöistä. Ne pitää kieltää ehdottomasti, Risikko sanoi puheenvuorossaan.

Vihreiden kansanedustaja Ozan Yanar tiedusteli kysymyksessään, miten hallitus aikoo estää äärioikeiston ja uusnatsien järjestäytyneen väkivallan.

Risikko on jo aiemmin sanonut, että väkivaltaisten äärijärjestöjen toiminnan laillisuus arvioidaan uudelleen. Tänään kyselytunnilla Risikko korosti, että väkivallalle, vihapuheelle ja rasismille on oltava nollatoleranssi.

Tilanteesta keskustellaan ensi maanantaina

Risikko sanoi myös, että hänen mielestään ihmiset turtuvat vihapuheelle, kun sitä on paljon.

Meidän on tarkoitus keskustella tästä pääministerin johdolla ensi maanantaina. Sen jälkeen me tiedotamme tästä lisää.

Paula Risikko

– Meitä ei enää kohta heilauta mikään. Ja se on tämän yhteiskunnan tuho, Risikko sanoi.

Ministerin mukaan sisäministeriö ja oikeusministeriö ovat tämän viikon aikana käyneet lainsäädäntöä läpi. Seuraavaksi katsotaan, onko lainsäädännössä täsmennettävää ja onko lakien soveltamiskäytännössä ja toimeenpanossa, jotain johon pitää tarttua, Risikko selitti.

– Meidän on tarkoitus keskustella tästä pääministerin johdolla ensi maanantaina. Sen jälkeen me tiedotamme tästä lisää, Risikko lupasi.

Helsingin Asema-aukiolla pahoinpideltiin vajaat kaksi viikkoa sitten 28-vuotias mies. Mies kuoli vajaata viikkoa myöhemmin sairaalassa. Poliisi epäilee pahoinpitelystä kansallissosialistiseen Suomen vastarintaliikkeeseen kuuluvaa miestä.