Simojoella niukasti merkkejä lohia tappavasta taudista

Simojoella ei ole esiintynyt tänä kesänä merkittävää lohen poikaskuolleisuutta. Aikaisemman arvion mukaan viidennes emokaloista olisi kärsinyt M-74-taudista, mikä olisi altistanut viime keväänä syntyneet lohenpoikaset taudille.

lohi
Kalastajaja Tornion Kukkolankoskella.
Minna Aula / Yle

Simojoella on ollut vain vähän merkkejä lohia tappavasta M-74-taudista tänä kesänä.

Luonnonvarakeskus arvioi aikaisemmin, että jopa viidennes Simojokeen nousseista emokaloista olisi kärsinyt B1-vitamiinin puutostilasta, mikä olisi altistanut viime keväänä syntyneet lohenpoikaset taudille.

Tällä hetkellä sähkökalastustulosten perusteella näyttää kuitenkin siltä, että Simojoella ei ole esiintynyt merkittävää lohen poikaskuolleisuutta.

Luonnonvarakeskuksen mukaan M74-taudista olisi enemmän merkkejä Ruotsin puolella. M-74 oireyhtymä uhkasi vielä 1990-luvun alussa hävittää Tornionjoen ja Simojoen luontaiset lohikannat kokonaan.