TET vie nuoren pitkän matkan päähän – työharjoittelu voi olla seikkailu

Pienestä 800 asukkaan kunnassa löytyy helposti koululaisten työelämään tutustumispaikkoja. Vaikeutena on vaihtoehtojen vähyys. Kun vaatekauppaa ei ole, sen perässä on matkattava kauas.

työharjoittelu
Nuori kitkemässä istutuksia.
YLE / Tiina Karjalainen

Lestijärven yläkoulussa TET-jaksot jakautuvat kolmelle vuodelle. 7. luokalla työelämään tutustuminen kestää kolme päivää, 8. luokalla on viikon jakso ja 9. luokalla on kahden viikon jakso. Syksyn harjoittelupaikat löytyvät helposti kahdeksalle 9. luokkalaiselle.

– Oppilaille löytyy hyvin harjoittelupaikkoja pienestä kunnasta. Toki se on joskus vähän haasteellista, mutta onneksi ei ihan muutamasta yrityksestä paikkoja tarvitse löytää. Kunta, terveydenhuollon kuntayhtymä Jyta ja usemmat yrittäjät ottavat mielellään harjoitteluun, kertoo opinto-ohjaaja Minttu Maunula

Vilma Lindholm on yhdeksännellä luokalla ja on työharjoittelussa koulun vieressä olevassa päiväkodissa syksyn ensimmäistä jaksoa.

Se on hyvä kun pääsee muualle, kun täällä on niin vähän vaihtoehtoja

Vilma Lindholm

– Mä tykkään olla lasten kanssa ja olin jo kesätöissä täällä, niin oli tuttu paikka. Jakso tuo kivaa vaihtelua tavalliseen kouluarkeen.

Lindholm pitää päiväkodissä työskentelyä yhtenä ammattivaihtoehtona aikuisena, mutta haluaa kokeilla vielä kevään jaksolla muutakin.

Vilma Lindholm (vasemmalla) ja opinto-ohjaaja Minttu Maunula katsovat harjoittelupäiväkirjaa.
Vilma Lindholm (vasemmalla) ja opinto-ohjaaja Minttu Maunula katsovat harjoittelupäiväkirjaa.Antti Kettumäki / Yle

Nuori voi kokeilla siipiään

Yhdeksännellä luokalla toisen viikon TET-jakson voi suorittaa myös toisella paikkakunnalla, jos on sukulaisia, joiden luokse voi majoittautua. 800 asukkaan kunnasta ei esimerkiksi vaatekauppaa löydy.

Lestijärveltä katsoen 100 kilometrin päässä sijaitseva Kokkola on lähin isompi paikkakunta.

– Aika moni lähtee esimerkiksi Kokkolaan tai jopa kauemmaksikin. Kun majoituspaikka on selvillä, niin sitten etsimme mielekkään harjoittelupaikan siitä läheltä. Jaksolla pääse vähän jo kokeilemaan omia siipiään vieraassa paikassa. Oppilaat ovat tykänneet ja samoin opettajat tästä vaihtoehdosta, sanoo Minttu Maunula.

Kaukana harjoittelu on ihan iilmiö

Toisella paikkakunnalla suoritettava harjoittelujakso on Minttu Maunulan mukaan on luokassa pienimuotoinen ilmiö. Kun muutama haluaa lähteä, niin se innoistaa muitakin hakeutuaan muualle.

– Minä ajattelin lähteä Kokkolaan keväällä johonkin vaateliikkeeseen. Se on hyvä kun pääsee muualle, kun täällä on niin vähän vaihtoehtoja, jatkaa Vilma Lindholm.

– Meidän oppilasta tulee hyvää palauttetta varsinkin, kun he ovat muualla harjoittelussa. Ilman muuta me aina soitetaan ja selvitetään että kaikki on sujunut hyvin. Opettajatkin pitävät tärkeänä, että oppilaat pääsevät muuallakin käymään, summaa Minttu Maunula.