1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ylen aamu

Koululaiset polkevat virtaa kännyköihin - maailmaa parannetaan myös pienillä teoilla

YK:n toimet maailman parantamiseksi näkyvät myös suomalaisissa kouluissa ja työpaikoilla. Kouluissa tavoitteena on kasvattaa ekososiaalisesti sivistyneitä ihmisiä.

Ilona Taimela ja Sami Pirkkala.
Vastuuvirkamies Sami Pirkkala ulkoministeriöstä ja Ressun peruskoulun lehtori Ilona Taimela puhuivat aamu-tv:ssä paremmasta maailmasta.

Maailman parantamiseen voi kuka tahansa lähteä mukaan esimerkiksi työpaikalla tai koulussa, kannustavat vastuuvirkamies Sami Pirkkala Ulkoministeriöstä ja Ressun peruskoulun lehtori Ilona Taimela.

YK päätti vuosi sitten toimista, joilla voidaan tehdä maailmasta parempi paikka elää vuonna 2030.

Pirkkalan mukaan myös Suomi on sitoutunut YK:n kaikkiaan 17 tavoitteeseen tavoitteisiin, joita ovat mm. köyhyyden vähentäminen ja ympäristön vaaliminen.

Myös Taimelan oppilaat ovat päässeet töihin YK:n tavoitteiden hengessä. Helsingin keksustassa sijaitsevassa Ressun lukiossa on mm. ladattu kännykkään virtaa kuntopyörällä ja viljelty kasveja kasvilaatikoissa.