Hirvet ovat nyt liikkeellä – osa seuroista siirtää metsästyksen aloitusta

Ensi syksynä koko Suomessa hirven metsästyksen alkua siirretään lokakuun toiseen viikonloppuun nimenomaan tavoitteena rauhoittaa hirvien kiima-aika.

Hirvien metsästys
Kuolion hirvimiehiä liiterillä.
Alpo Harjajärvi (vas.), Pekka Palosaari, Ali Manninen ja Arto Veteläinen odottelivat lauantain aamupäivällä Kuolion hirviliiterillä kuulumisia koiramiehiltä.Ensio Karjalainen / Yle

Huomattava osa metsästysseuroista on siirtänyt hirvenmetsästyksen aloitusta Pohjois-Pohjanmaalla parilla viikolla. Siirrolla halutaan rauhoittaa hirvien kiima-aika.

Virallisesti metsästys käynnistyi lauantaina. Kuusamossa muun muassa Kuolion metsästysseuran koiramiehet suuntasivat aamutuimaan metsään kahdeksan hirviä haukkuvan koiran voimin.

– Mekin rauhoitamme metsästystä niin, että torstaisin ja perjantaisin emme metsästä. Porukalla päätimme aloittaa nyt, kun on vielä sulan aika. Täällä talvi tulee aikaisin, perustelee metsästyksen ajoitusta Kuolion metsästysseuran hirvivouti Alpo Harjajärvi.

Ensi syksynä koko Suomessa hirven metsästyksen alkua siirretään lokakuun toiseen viikonloppuun nimenomaan tavoitteena rauhoittaa hirvien kiima-aika.

Pohjois-Pohjanmaalla hirvien kaatolupien määrä kasvoi tänä syksynä viidenneksen viime vuodesta. Kuusamossakin lupamäärä kasvoi kymmenisenn prosenttia.

– Kuolion seudulla hirviä näyttäisi olevan. Meillä on täällä vielä paljon viljelyksiä, joiden ympärillä hirvet viihtyvät, Harjajärvi toteaa.