Trump: Julkaisen verotietoni, jos Clinton julkistaa sähköpostinsa (videot)

Trump ihmetteli, miksi Clinton deletoi yli 30 000 sähköpostiaan.

USA:n presidentinvaali
Uutisvideot: Trump: Julkaisen verotietoni, jos Clinton julkistaa sähköpostinsa
Uutisvideot: Trump: Julkaisen verotietoni, jos Clinton julkistaa sähköpostinsa

Yhdysvaltain presidentinvaaliväittelyssä Donald Trump ja Hillary Clinton pääsivät kiistelemään Trumpin verotiedoista ja Clintonin sähköpostin käytöstä.

Illan juontaja Lester Holt kysyi Trumpilta verotuksesta ja pian keskustelu siirtyi Trumpin kiisteltyihin verotietoihin ja niiden julkistamiseen. Trump sanoi julkistavansa verotietonsa vastoin asianajajansa neuvoa, jos Hillary Clinton julkistaa tuhannet poistamansa sähköpostinsa.

Clinton sanoi tehneensä virheen käyttäessään henkilökohtaista sähköpostiaan ja olevansa pahoillaan.

– Vastaisuudessa tekisin toisin. Se oli virhe ja olen pahoillani siitä.

Trump vastasi, että kyse oli enemmän kuin virheestä. Hän piti tapausta kunniattomana.

– Se oli täysin tarkoituksellista, hän sanoi.

Tämän jälkeen Clinton mietti eri syitä, miksi Trump ei ole jo julkistanut verotietojaan. Hän mietti, onko syynä se, että niistä selviäisi joko se, että hän ei tienaakaan niin paljon kuin on sanonut tai että hän ei lahjoitakaan hyväntekeväisyyteen niin paljon. Hän luetteli myös lukuisia muita syitä.

– Tämä on jotain, mikä amerikkalaisten pitäisi saada tietää. En usko, että hän tulee koskaan julkistamaan verotietojaan, koska siellä on jotain, mitä hän piilottelee, Clinton sanoi.

Trump vaati muun muassa uusia sairaaloita, siltoja, kouluja ja teitä, mutta sanoi, ettei niihin ole rahaa, koska kaikki on haaskattu Clintonin ideoihin. Clinton vastasi, että syynä voi olla myös se, ettei Trump ole vuosiin maksanut liittovaltion tuloveroa.

Vähän tätä ennen Trump oli syyttänyt Clintonia johtajuuden puutteesta ja vähän kaikesta muustakin. Clinton totesi, että illan aikana häntä tullaan todennäköisesti pitämään syypäänä kaikkeen mahdolliseen ikinä tapahtuneeseen.

– Miksipä ei? Trump totesi Clintonin keskeyttäen.

Lähteet: Reuters