1. yle.fi
  2. Uutiset

Aterian tarjoaja haluaisi antaa lapselle välipalan, varhaiskasvatuksen johto kieltää

Kouluissa välipalan ostaminen lapselle onnistuu, mutta linjauksiltaan jäykässä päivähoidossa ei.

välipalat
Lasten jalkoja pöydän alla.
Äitiä harmittaa, että hoitovuoron takia lapsi ei saa välipalaa.Titta Puurunen / Yle

Lahtelainen äiti Heini Nikula on taistelllut syksyn ajan, että hänen lapsensa saisi päivähoidossa välipalaa. Nikulan 3-vuotias lapsi on päivähoidossa osa-aikaisesti 20 tuntia viikossa. Hoitoaika keskiviikkoisin on kello 11 ja 15 välillä.

Lahden kaupungin varhaiskasvatuspalveluissa on päätetty, että tällaisella hoitoajalla lapsi saa lounaan, mutta ei välipalaa. Osa-aikaisessa hoidossa olevat lapset joutuvat odottavat siis ilman ruokaa, samalla kun kokopäivähoidossa olevat lapset syövät välipalaansa.

– Meidän lapsi on ryhmän ainut, joka ei saa keskiviikkoisin syödä, koska hän on ainut osapäivähoidossa oleva tällä hetkellä. Omia eväitä ei saa viedä, eikä välipalaa saa myöskään ostaa, Heini Nikula kertoo.

Omia eväitä ei saa viedä, eikä välipalaa saa myöskään ostaa.

Heini Nikula

"Ei sovi yksilöllinen ruokailu"

Nikula otti yhteyttä päiväkotien Lahden ateriaan ja Lahden aterialle sopi se, että äiti ostaa välipalan lapselleen. Välipalan tuottaminen ei olisi lisännyt työmäärää tai tuonut lisäkustannuksia.

Päiväkodin johto kuuli Nikulan ja Lahden aterian tekemästä järjestelystä ja kielsi sen. Lahden ateria on linjauksesta harmissaan.

– Tämä tilanne on hankala, jos lapsi jää ilman välipalaa muiden syödessä, Lahden aterian toimitusjohtaja Tuulia Pelli myöntää.

Omia eväitä ei saa viedä, eikä välipalaa saa myöskään ostaa.

Heini Nikula

Päivähoitojohtaja Mika Harju sanoo, että välipalan ostaminen lapselle ja välipalan tarjoilu on pedagogiikan sisällä irrallista.

Harju vetoaa siihen, että päivähoidossa on oltava yhtäläiset käytännöt, eikä niihin sovi yksilöllinen ruokailu. Heini Nikulaa llinjaus ihmetyttää, koska Nikulan mukaan hänen lapsensa ei ruokailisi yksilöllisesti, vaan yhdessä muiden lasten kanssa.

Onnistuu kouluissa, miksei päiväkodeissa?

Kaikissa Lahden kouluissa välipalan ostaminen onnistuu, sillä vanhemmilla on mahdollisuus ostaa lapsilleen välipalalippuja. Nikula ihmettelee päiväkotien arjen eroamista koulujen arjesta.

Johdon mukaan maksullinen välipala ei kuulu varhaiskasvatuksen ideaan, niin sekö sitten kuuluu, että yksi jää ilman muiden syödessä?

Heini Nikula

– Sielläkö [koulussa] lapset eivät eriarvoistu, jos toiset ostavat välipalan ja toiset eivät, syystä tai toisesta? Joka tapauksessa oma lapseni eriarvoistuu siinä, että hän ei välipalaa saa, hän kommentoi.

Nikula pohtii, onko päiväkotien linjauksessa ajateltu lapsen parasta.

– Johdon mukaan maksullinen välipala ei kuulu varhaiskasvatuksen ideaan, niin sekö sitten kuuluu, että yksi jää ilman muiden syödessä?

Lue seuraavaksi